Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Bungie kertoi tänään suunnitelmistaan Destiny 2:n tulevien päivitysten osalta.

Kehittäjät tiedottivat verkkosivuillaan, että yhteisön kaipaamat yksityispelit eli Private Matchit pyritään lisäämään valikoimaan ensi vuoden alussa. Ominaisuus tuotiin aikoinaan sarjan ensimmäiseen osaan niin ikään jälkikäteen tehdyllä päivityksellä.

Tiedotteen mukaan tekijöiden tavoitteena on tehdä pelaamisesta myös yleisesti palkitsevampaa. Erityishuomion kohteeksi mainittiin kokeneimmat pelaajat, joille Bungie aikoo kehitellä pieniä lisätavoitteita ja houkuttimia.

Pelaajien välisten taisteluiden osalta parannuksia luvattiin Supremacy-pelimuodon pisteytykseen ja jälleensyntymissääntöihin. Lisäksi kesken kaiken poistuvia sotureita aiotaan viimein rangaista.

Kevyempänä lisäyksenä tekijät kertoivat vielä halustaan tarjota mahdollisuus usean erikois-emoten käyttämiseen samanaikaisesti.

Destiny 2 julkaistiin PC:lle tiistaina. Xbox One- ja PlayStation 4 -versiot ilmestyivät jo syyskuun alussa.

Kirjaudu kommentoidaksesi