Call of Duty häkellyttävän ylivoimainen Yhdysvalloissa

Call of Duty: Black Ops oli ylivoimainen ykkönen Yhdysvaltain pelilistalla marraskuussa. Activisionin toimintapläjäys myi NPD Groupin tietojen mukaan ennätykselliset 8,4 miljoonaa kappaletta ja nousi kertaheitolla maan seitsemänneksi myydyimmäksi peliksi kautta aikain.

Myös Ubisoft pääsi juhlimaan menestystä, sillä Assassin's Creed: Brotherhood ylsi listan kakkoseksi ja Wiin Just Dance 2 kolmanneksi.

Electronic Artsin Need for Speed: Hot Pursuit karautti Gran Turismo 5:n edelle seitsemänneksi. Sonyn antamien tietojen mukaan PlayStation 3:n odotettua yksinoikeusautoilua on toimitettu jälleenmyyjille 5,5 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti ja 1,25 miljoonaa Pohjois-Amerikassa.

Konsolien saralla PS3 jäi selkeästi kyydistä myymällä 530 000 kappaletta, kun Xbox 360, Wii ja DS löysivät tiensä yli miljoonaan kotiin.

Microsoftin konsolilla parannusta nähtiin 68 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Menekkiä kasvatti luonnollisesti marraskuun alussa julkaistu Kinect. Laitteen kokonaismyynti on niin ikään parantuneet 42 prosentilla yhdentoista ensimmäisen kuun ajalta.

Yhdysvaltain pelimyynti marraskuussa 2010:

  1. (-) Call of Duty: Black Ops (X360, PS3, Wii, DS, PC) 8,4 milj.
  2. (-) Assassin's Creed: Brotherhood (X360, PS3)
  3. (7) Just Dance 2 (Wii)
  4. (9) Madden NFL 11 (X360, PS3, Wii, PS2, PSP)
  5. (-) Fable III (X360)
  6. (-) Donkey Kong Country Returns (Wii)
  7. (-) Need for Speed: Hot Pursuit (X360, PS3, Wii, PC)
  8. (-) Gran Turismo 5 (PS3)
  9. (1) NBA 2K11 (X360, PS3, Wii, PS2, PSP, PC)
  10. (-) Wii Fit Plus (Wii)

Yhdysvaltain konsolimyynti marraskuussa 2010:

  1. Nintendo DS (1,5 milj., ed.kk 342 000)
  2. Xbox 360 (1,37 milj., ed.kk 325 000)
  3. Wii (1,26 milj., ed.kk 232 000)
  4. PlayStation 3 (530 000, ed.kk 250 000)
  5. PSP (???, ed.kk 75 000)
Galleria: 

Kommentit

Olisihan Assassin's Creedille (1,14 miljoonaa), Donkey Kongille (430 500) ja GT5:lle (400 000) Neogaffissa myyntiluvut, mutta niille ei ole tarjota minkäänlaista lähdettä, joten jätin luvut pois listalta.

Laatuko se on, joka myy?

Onhan niissä EviLore lähteenä, ja hänen lähteensä ovat ilmeisesti todettu luotettaviksi, tuskin niitä gaffissa saisi muuten "julkaista" kun ovat tarkkoja lähteiden kanssa (esim. vgchartzin laittamisesta lähteeksi taisi saman tien saada ikibännit?).

Että oikeen syyskuussa myyty Opsia, GT5:sta jne... :o

No senpä siitä saa, kun kopioi vanhat listat pohjaksi.

Onpahan myyntiluvut taas nousseet Wiillä ja Xbox 360:lla, selvästi tuntuisi kysyntää olevan. Tulee tiukka kilpailu joulun herruudesta, tosin kahden kilpana taitaa mennä...

Wiillähän myynti kasvoi alle prosentilla viime vuodesta, joten normaaliluvuissa liikutaan tähän vuodenaikaan.

Eipä toi GT5 kerinny marraskuus kauaa myynnis olla, mutta silti oisin odottanu että myis heti avausviikollaanki huomattavasti enemmän...? Kai noita Codeja pitäs joskus testata...=)! Call Of Duty 2 on ollu viimenen CoD mitä on tullu pelattua...Aika menny vaan MAG: n paris, siihen asti ku Halo julkastiin...=)!

Paavi: Juu, siis yleisestihän Wii on ehkä myyntipiikkiinsä nähnyt, mutta hyvin tuntuisi kuitenkin menevän kaupauksi silloin kun konsoleita aletaan myymään oikein huolella (= joulusesonki). Nousua siis viime kuukauteen lähinnä tarkoitin.

Nämä "realistiset" autopelit taitaa olla Euroopassa selvästi suositumpia kuin Jenkeissä, Forza 3:kin myynyt enemmän Euroopassa kun Jenkeissä vaikka kaikkien(lähes) muiden pelien kohdalla Jenkit vei myyneissä noin tuplasti. Varmaan Jenkkejä ottaa päähän kun joutuin Eurooppalaisilla autoilla kaahailemaan kun omasta maasta ei tule kuin paskaa.

Käsittämättömiä nuo Call Of Dutyn myyntiluvut. Äkkiä tuntuu, että voiko tuosta enää ennätyksiä lyödä..

GT5 pesi odotetusti myyntiluvuissa pahimmat autopelikilpailijansa. Kaz naureskelee kultaisessa tuolissaan jossain tornissa.

7 (-) Need for Speed: Hot Pursuit (X360, PS3, Wii, PC)
8 (-) Gran Turismo 5 (PS3)

Itse olisin kyllä uskonut näiden olevan toisinpäin, eiköhän myös monet muutkin. Gran Turismo on sellainen myyntitykki ollut, ettei nämä luvut kyllä mairittele. Toisaalta, myös arvosteluissa on tullut rotsiin. Eipä se Metascore 84 ole se mitä tältä odotettiin.

Toki makuasiahan se on mitä tältä odotti. Samassa ajassa tehtiin muistaakseni kaksi Forzaa, joten ehkäpä korkeat odotukset olivat ihan oikeutettuja.

Iha hyvinhän GT5 on myynyt, koska tuossa on myynnit noin viikolta. Tyhmää tuo GOD:in menestyminen, koska kyseessä ei todellakaan mielestäni ole mikään mestariteos.Noh, itse ainakin kierrän Activisionin tuotteet kaukaa, koska ne kaikki tuntuvat olenvan sieluttomia massatuotteita :(

Kai muuten kaikki tajusi myös sen että tohon GT5 3 päivän myyntiaikaan sisältyy sellainen pieni päivä kuin Black Friday, joka on siis vuoden vilkkain shoppailupäivä?

edit. poistettu lause koska en osaa laskea :-p

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi