Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Capcom: Xbox 360 oli ainut tie lännen markkinoille

Capcomin Keiji Inafune kertoo yhtiön verkkosivuille lisätyssä haastattelussa, että hänen mielestään Xbox 360 oli ainut keino lyödä läpi länsimaisilla markkinoilla.

– Uskallan sanoa nyt, että uskoin Xbox 360:n todella olleen ainut keino länsimaisille markkinoille murtautumiseen, ja vein tämän olettamuksen loppuun saakka, Inafune muistelee.

Capcom on viime vuosina kasvattanut panostustaan länsimaissa muun muassa julkaisemalla Lost Planetin ja Dead Risingin alun perin yksinoikeudella Xbox 360:lle. Suuntauksen muuttumisesta kertoo lisää se, että Dead Rising 2:n kehitystyöstä vastaa kanadalainen Blue Castle.

Inafune myöntää, että päätös Xbox 360:lle kehittämisestä ei ollut kaikkien mieleen. Tulokset puhuvat kuitenkin puolestaan.

– Mielestäni näiden pelien (Lost Planet ja Dead Rising) menestys on ollut suuri saavutus yhtiöllemme.

Dead Risingin jatko-osaa työstetään Xbox 360:n lisäksi PlayStation 3:lle ja PC:lle. Lost Planet 2:n alustoiksi on toistaiseksi vahvistettu ainoastaan Xbox 360.

Galleria: 

Kommentit

Eiköhän se asia ole enemmin kyse rahasta eli XO:lle pelin saa tehtyä nopeasti ja halvalla ja myynnit on sitten hyvät. Sitten myöhemmin tehdään muut versiot ja otetaan niistä ne rahat mitä saadaan irti.

Ja jos en ihan väärin muista niin kun Dead Risingin kärräsin kotiin kaupasta ei ainakaan euroopassa ollut vielä edes PS3sta myynnissä. Paha se on tehdä peliä koneelle jota ei ole olemassa.

Ja jos en ihan väärin muista niin kun Dead Risingin kärräsin kotiin kaupasta ei ainakaan euroopassa ollut vielä edes PS3sta myynnissä. Paha se on tehdä peliä koneelle jota ei ole olemassa.

ei uutisessa puhuttu edes ps3 mitään

Ei mikään huono päätös kun Boxilla on hyvä suosio lännessä, etenkin amerikassa. Tuttuun tyyliin Boxin pelaajat eivät myöskään kitsastele uusien pelien ostamisen kanssa, attach-rate lienee edelleen paras.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi