Netflixin Castlevania-sarjan ohjannut Samuel Deats tietää yhtä sun toista peleistä ja taiteen tekemisestä. Tämä tulee ilmi miehen jakamasta kuvasta, joka esittää Nintendon Metroid-sarjan päähahmona tavattua Samus Arania.

DevianArt-sivustolle jaettu taidepläjäys esittelee Aranin tutussa punaisessa haarniskassaan. Deats kertoo halunneensa tehdä uuden kuvan hahmosta jo jonkin aikaa, mutta aikaa työhön löytyi vasta äskettäin. Lopputuloksen voit katsoa alempaa.

”Kun pelasin Metroidia ja Super Metroidia, näin Samuksen aina koviksena” ohjaaja kertoo kuvan saatetekstissä. Hänen mielikuvissaan sankari ei sietänyt pullikointia ja oli hänellä oli armeijamainen asenne.

Ohjaajamies lisää, ettei Nintendolla tunnu sarjan viimeisimpien pelin perusteella olevan sama näkemys. Etenkin Wiille julkaistu Metroid: Other M -seikkailu sai pelaajilta sapiskaa tavasta, jolla Samus kuvataan.

Netflix-sarjasta kun on puhe, niin kerrottakoon sarjan toisen osan saapuvan suoratoistopalveluun lokakuun 26. päivänä. Katso kakkoskauden traileri tämän uutisen (klik) kautta.

Kirjaudu kommentoidaksesi