Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Bungie on julkaissut 2.0-päivityksen Destinyyn, joka valmistelee pelaajia tulevaa The Taken King -laajennusta varten.

Peräti 18 gigatavua vievä päivitys tuo monenlaisia uudistuksia. Näistä näkyvin lienee pelin nostettu tasokatto, joka nousee emopelissä pitäytyvillä tasolle 34. The Taken King -sisällön lunastaneet pystyvät sen sijaan kehittämään hahmonsa tasoon 40 asti. Merkittävänä uutukaisena nähdään myös Ghost-apulaisen vaihtunut ääninäyttelijä, jota tähdittää jatkossa Peter Dinklagen sijaan useiden pelihahmojen takaa tuttu Nolan North. Kuten Bungie on aiemmin ilmoittanut, tulee Northin ääni korvaamaan Dinklagen niin pääpelin puolella kuin myös The Taken Kingissä. Luvassa on myös aseiden välistä tasapainottamista, josta on luettavissa tarkemmin Bungien kotisivuilta.

Lisäksi kaikki Destiny-pelaajat saavat mahdollisuuden testata viikon ajan The Taken King -pakettiin sisältyviä karttoja ja pelimuotoja, minkä jälkeen ne ovat saatavilla vain uuden laajennuksen hankkineille.

Destiny: The Taken King julkaistaan 15. syyskuuta PlayStation 4:lle, PlayStation 3:lle, Xbox Onelle sekä Xbox 360:lle.

Kirjaudu kommentoidaksesi