Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Dragon Age III vasta seuraavalle konsolisukupolvelle

Dragon Age III: Inquisition on päätetty siirtää nykyisiltä konsoleilta seuraavan sukupolven laitteille. Samalla sen julkaisu siirtyy vuodelle 2014.

Tieto kävi ilmi EA Shanghain tasosuunnittelija Tao Gun LinkedIn-ansioluettelosta, jossa hän kertoi Dragon Age III:n skaalan muuttuneen, alustan vaihtuneen ja julkaisun siirtyneen.

Dragon Age III julkistettiin syyskuussa, ja tuolloin pelin julkaisua lupailtiin vuoden 2013 lopulle. Tuettuja pelialustoja ei vielä syyskuussa kerrottu, joten Dragon Age -sarjan* seuraavan osan päätyminen tulevan sukupolven konsoleille ei ole suuren suuri yllätys.

*Muokattu virheellinen maininta Dragon Agesta trilogiana. Huomautuksesta kiitos MarauderShieldsille.

Galleria: 

Kommentit

Onko tosiaan vahvistettua tietoa tuo, että DA3 tulee olemaan "trilogian viimeinen osa"? Itse en muista tällaista kuulleeni ja trilogiana Dragon Age -sarja olisi hieman kummallinen, kun nuo kaksi ensimmäistä osaa tuntuivat teemallisesti ja tarinallisesti olevan täysin toisistaan irrallisia. Voin toki olla väärässä, mutta olisi mielenkiintoista tietää...

Ach, totta! Lyhyellä Googletuksella selvisi ettei Dragon Agea miksikään trilogiaksi ole määritelty. Kiitos huomautuksesta!

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi