Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Huhuja ennen E3-pelimessuja ei voine estää. Nyt valloilleen päässeet huhupuheet kertovat Bethesda Softworksin esittelevän ensi viikolla remasteroinnin pelaajia hurmanneesta The Elder Scrolls V: Skyrimistä.

Aiemmin PC:llä, PlayStation 3:lla ja Xbox 360:llä nähty peli oltaisiin eri lähteiden mukaan tuomassa PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle. Huhun mukaan paranneltu versio toisi muassaan kaiken DLC:nä julkaistun sisällön, paremman graafisen ulkoasun sekä tuen modien käyttöön.

Kyseisiä tietoja on kuultu useammasta suunnasta, kuten saksalaiselta GamePro-sivustolta sekä kahdelta pelialan sisäpiiriläiseltä. Kumpikin jälkimmäisistä laululintusista osasi kertoa myös aiemmin vuotaneesta Dead Rising 4 -julkaisusta.

Huhujen paikkansapitävyyttä päästään arvioimaan tämän kuun 13. päivän puolella, jolloin Bethesda pitää oman E3-pressitilaisuutensa. Suuntaa KonsoliFINin keskustelualueelle haastelemaan messuista sekä lukemaan tarkempi messuaikataulu.

Kirjaudu kommentoidaksesi