Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Juuri päättynyt Microsoftin E3-lähetys piti sisällään lukuisia uusia pelejä. Yksi esitellyistä nimikkeistä oli Witcher-pelien maailmaan sijoittuva Gwent: The Witcher Card Game.

Witcher 3:sta tuttu korttipeli oli tekijöidensä mukaan ollut niin suosittu, että pelaajat olivat pyytäneet siitä tehtävän oman pelinsä. Tämä toive vahvistettiin tapahtuvaksi CD Projekt -studion Marcin Iwińskin toimesta, joten tuhannet lähetetyt sähköpostit eivät ole menneet hukkaan.

Uudistettujen korttien lisäksi nimikkeestä löytyy kilpailullinen moninpeli sekä yksinpelikampanja. Muita pelaajia päästään haastamaan ristiin PC:n ja konsolien välillä. Kyseessä on Gwentin Facebook-sivujen mukaan free-to-play-nimike, joten pelaamisessa alkuun pääseminen on ilmaista.

Korttia läiskitään aikanaan PC:llä, PlayStation 4:llä että Xbox Onella, joskaan tarkkaa julkaisuajankohtaa ei vielä kerrottu. Suljettu beeta sen sijaan pistetään käyntiin syyskuussa. Siihen pääsevät PC- sekä Xbox One -pelaajat ilmoittautumaan osoitteessa playgwent.com.

Kirjaudu kommentoidaksesi