Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

: Forza 7 panostaa resoluutioon ja runsauteen

Turn 10:n kehittämä Forza Motorsport 7 oli odotetusti yksi Microsoftin viimeöisen lehdistötilaisuuden näkyvimmistä nimikkeistä. Lavalle ensiesiintymistään varten kärrätty Porsche GT 911 2RS ei jättänyt epäselvyyttä siitä, että yhteistyö lisensseistään perinteisesti nihkeän saksalaisvalmistajan kanssa otetaan vakavasti.

Itse pelin kenties eniten rummutettu ominaisuus on Xbox One X -version natiivi 4K-resoluutio, joka rullaa 60 ruudun sekuntivauhdilla. Turn 10:n Dan Greenawalt lupaa vaatimattomasti ”shokeeravan yksityiskohtaista” lopputulosta.

Nykyisen Xbox Onen omistajia kosiskellaan pelin pariin entistä runsaammalla sisällöllä. Autokatras koostuu noin 700 menopelistä, kun kuudennen osan vastaava määrä oli 450. Eri lokaatioita tarjotaan puolestaan 30 erilaista. Ne muodostavat puitteet yli 200:lle eri ratavariaatiolle. Lisäksi säätilojen ja vuorokaudenaikojen vaihtelut ovat tällä kertaa dynaamisia toisin kuin edeltäjässään.

Kauppoihin pitkäikäisen kaahaussarjan tuorein vesa saapuu 3. lokakuuta, alustoinaan Xbox One sekä PC.

Kirjaudu kommentoidaksesi