Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Päivitetty klo 21: Tulihan se virallinenkin vahvistus. Ohessa on ensimmäinen traileri tulevasta pelistä.

Alkuperäinen uutinen: Verkkokauppa Amazon lipsautti Darksiders-sarjan saavan kolmannen osansa vielä ensi vuoden puolella. Myös konseptikuvia on vuotanut verkon syövereihin jo ennen pelin virallista julkistusta.

Darksiders III:ssa loikataan Warin ja Deathin sijasta raivokkaan Furyn saappaisiin. Hulppean ruoskan, erilaisten taikojen ja muodonmuutoskyvyn turvin etenevä maagi saa matkansa varrella vastaan seitsemän kuoleman syntiä. Pelimaailman luvataan olevan sarjan edellisten seikkailujen tavoin hyvin avoin.

Kehittäjä Gunfire Games ei loikkaa Darksidersin maailmaan aivan pystymetsästä, sillä myös vajaat kaksi vuotta sitten ilmestynyt Darksiders II: Deathnitive Edition on studion käsialaa. Kuvioissa pyörii myös useita Vigil Gamesilta tuttuja Darksiders-veteraaneja.

PC:lle, Xbox Onelle sekä PlayStation 4:lle ilmestyvän Darksiders III:n julkaisuhaarukaksi on uumoiltu ensi vuotta.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi