Activision Blizzardin viimeisimmässä kvartaalituloksia käsittelevässä tiedotuspuhelussa kerrottiin, että Infinity Ward on työstämässä uutta Call of Duty -räiskintää.

Vuoden alussa Activisonin johtoon nimitetty Rob Kostich kertoi tämän vuoden Call of Dutyn sisältävän ennennäkemättömän kampanjatilan, suuren ja kattavan moninpelimaailman sekä yhteistyötilassa tapahtuvaa pelaamista. Yhtiön rahoitusjohtaja Dennis Durkin lisäsi uuden räiskintänimikkeen ottavan sarjana edistysaskelia samalla kunnioittaen sen takavuosien hittejä.

Vaikka Activision Blizzard tiedotti Call of Dutyn olevan viime vuonna maailman myydyin konsolipelisarja, tämän vuoden lopulle yhtiö on laskenut odotuksiaan myyntilukemien suhteen.

Mielipiteemme Treyarchin tehtailemasta Call of Duty: Black Ops 4:stä voi lukea tästä linkistä.

Kirjaudu kommentoidaksesi