The Escapists 2
Uutinen

The Escapists 2 mahdollistaa vankilapaot maalla, merellä sekä ilmassa

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Vankilapakoilu The Escapists 2 on saanut uuden, erilaisia vankilamiljöitä esittelevän trailerin.

Lyhyt mutta ytimekäs traileri käy läpi The Escapists 2:n aiempaa vaihtelevampaa vankilavalikoimaa. Tällä kertaa pelaaja onkin kahlittu niin junaan, laivaan kuin lentokoneeseenkin – pahimmillaan jopa avaruusasemalle saakka. Muutoin jatko-osa noudattelee hyväksi todettua kaavaa tarjoten pelaajille reilusti mahdollisuuksia suunnitella oma suuri pakoretkensä. Jotta homma ei olisi yksinäistä puurtamista, on mukana myös neljän pelaajan moninpeli.

Mouldy Toof Studiosin työstämä The Escapists 2 julkaistaan elokuun 22. päivä PC:lle, Xbox Onelle sekä PlayStation 4:lle. Myös Switch-versiota on luvassa myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.