Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Fable III julkaistaan myös ladattavana

Peter Molyneux kertoo Fable III:n ilmestyvän myös Xbox Liveen osiin pätkittynä. Yhtiö soveltaa samanlaista mallia kuin sarjan edellisen osan kohdalla.

Pelaajat voivat ladata ensimmäisen, noin tunnin kestävän episodin ilmaiseksi. Maistiaisten päätteeksi käyttäjälle annetaan mahdollisuus ostaa peli kokonaan tai vain seuraava osa ja jatkaa seikkailua siltä istumalta.

Molyneux'n mukaan Fable II:n ilmainen episodi ladattiin 1,6 miljoonaa kertaa ja ladattava julkaisu keräsi kokonaisuudessaan 15 miljoonaa dollaria tuottoa.

Fable III:n kohdalla Microsoftin tavoitteena on myydä yli viisi miljoonaa peliä ja kerätä voittoa 150 miljoonaa dollaria.

Tähän tavoitteeseen pyritään tähtäämällä erityisesti niin sanottuihin casual-pelaajiin sekä naisiin. Pelistä on tarkoitus tehdä aikaisempaa helposti lähestyttävämpi, mistä kielivät jo aikaisemmat puheet perinteisen roolipelaamisen vaimentamisesta.

Molyneux'n mukaan 30 prosenttia Fable II:n pelaajista oli naisia.

Galleria: 

Kommentit

RAHASTUSTA!

Meh, ostan itse varmaan nettikaupasta, mutta onhan tuo ihan hyvä strategia tienata lisärahaa.

Tulee ainakin kokeiltua tuota "demoa".

Tuo pelin suuntaaminen casual- pelaajille kuulostaa aina niin hyvältä :)

"Tuo pelin suuntaaminen casual- pelaajille kuulostaa aina niin hyvältä :)"

Päinvastoin, ystävä hyvä.

Gasoil: ettei vaan tuo nyt ollu kuules sarkasmia, mitä Verdat sanoi.

Jo Fable II oli monen mielestä jo liian helppoa napin rämpytystä niin mitähän tuosta kolmosesta tulee?

Uh oh, pakko myöntää ettei kuulosta yhtään hyvälle.. Mutta katsellaan mitä tuleman pitää :-/

Casuaalien takia koko peliala on kuolemassa, nettipelit nyt ainakin on hyvä esimerkki.

"Casuaalien takia koko peliala on kuolemassa, nettipelit nyt ainakin on hyvä esimerkki."
Pikemminkin päinvastoin, kun pelaajia tulee vain enemmän ja enemmän.

Peliala tuskin kuolee, mutta omat pelifiilikset kyllä hälvenevät pikkuhiljaa olemattomiksi kun tuodaan pelejä ulos joita ollaan tuunattu enemmän "casuaalimmalle" väelle, eli pelejä tyhmistetään urakalla.

Fable2 oli oikein hyvä esimerkki tälläisestä toiminnasta, yksinkertaista napinhakkaamista pelissä jossa ei voinut kuolla tai hävitä, täten ei ollut mitään haastetta tarjottavana pelaajalle.

Ja jos Fable3:sta tehdän vielä enemmän helpommin lähestyttävä niin mitä me oikein saamme? Kyllä F3 jää hyllylle Fable2:sta saatujen fiilisten takia, oli nimittäin sen verran vammaista säätöä koko peli.

Jep, casualien takia me näemme näitä ison rahan peli tuotantoja. Eihän niitä kukaan tekisi jo pelaajia ei olisi tarpeeksi voittoa tekemään. Mutta joo, pelit yksinkertaistuvat casualien takia. Mutta kuolee? Naaaw.

Okei ehkä kuolemassa oli vähän väärä sanavalinta, mutta huonoon suuntaan ollaan menossa. Pelit helpottuu ja niinkun Huttu sanoi että tyhmistyy, yksinpelit ovat nyt vielä toistaiseksi turvassa mutta järkevää nettipelaamista ei oiken tunnu enää löytyvän.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi