Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Final Fantasy -projekti koitui ruotsalaisstudion kohtaloksi

Ruotsalaisen GRIN-studion sulkeutuminen johtui julkistamattoman Final Fantasy -projektin siirtymisestä toisen kehittäjän haltuun. Square Enix oli huolestunut tulevan pelin laadusta, kertoo GamesIndustry.biz.

Projektista oli sovittu viime vuoden lopulla, mutta puolen vuoden työnteon jälkeen japanilaisjulkaisija päätti siirtää pelin kehityksen muualle. Vahvasti kasvanut GRIN jäi näin heikoille jäille, kun uusia sopimuksia ei ollut näkyvissä. Studion sulkemisesta ilmoitettiin elokuussa.

Sivuston mukaan julkistamaton Final Fantasy -projekti jatkaa eloaan toisen kehittäjän käsissä. Ruotsalaisten tekemää konseptitaidetta on kuitenkin nähtävissä verkossa.

Galleria: 

Kommentit

"Square Enix oli huolestunut tulevan pelin laadusta"

Ja varmasti aiheellisesti.

No ehkäpä ne umpisurkeat Wanted, Terminator ja Bionic Commando olivat kumminkin se oikea syy GRINin lopulle.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi