Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Square Enix paljasti kesäkuun E3-messuilla tekevänsä viimein parannellun version klassikoksikin kutsutusta Final Fantasy VII:stä. Alunperin vuonna 1997 julkaistu roolipeli ei kuitenkaan palaa ainoastaan uudistetun ulkoasun turvin, vaan luvassa on myös "dramaattisia" uudistuksia.

Tulevan nimikkeen ohjaajana toimiva Tetsuya Nomura kertoi Official PlayStation Magazinelle, että pelin taistelujet saavat osakseen reilusti muutoksia. Selvennystä kysyttäessä Nomura kertoo taistelusysteemin pysyvän kuitenkin uskollisena alkuperäiselle. "Emme aio muuttaa sitä ammuskeluksi tai muuksi sellaiseksi. Aiomme tehdä siihen dramaattisia muutoksia, mutta haluamme silti pitää sen tunnistettavana."

Yhtenä innostuksen lähteenä pelin kehittämisessä käytetään vuoden 2005 Final Fantasy VII: Advent Children -filmiä, jonka taistelukohtaukset erosivat huomattavasti alkuperäismateriaalista. Vuosikymmenen takaisen elokuvan vanhentuneita 3D-malleja ei aiota käyttää kuitenkaan käyttää uudelleenjulkaistavassa pelissä.

Fanien toiveissa jo vuosia ollut uusioversio Final Fantasy VII:stä julkaistaan aikanaan ainakin PlayStation 4:lle. Pelin julkistustrailerin voit katsastaa aiemmasta uutisesta.

Uudelleenjulkaisusta voi summonoida keskustelua KonsoliFINin keskustelualueella.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi