Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Gamescom: Koreat cosplay-tytöt

Yksi messujen mielenkiintoisimmista seikoista oli korkea taso cosplay-pukeutumisessa. KonsoliFINin toimituksen kaksi urhoollista miestä otti tehtäväkseen ikuistaa mahdollisimman monta hamekankaaseensa panostanutta messukävijää.

Näyttävästi pukeutuneita naisia pystyi bongaamaan ympäri messualuetta, joten hereillä oli oltava jatkuvasti. Cosplaylle oli toki omistettuna myös kokonaan oma hallinsa, joten varsinkin tällä alueella kameran oli oltava koko ajan kuvausvalmiudessa, jotta kova panostus pystyttiin välittämään KonsoliFINin käyttäjille asti.

Vastaan tuli vanhoja tuttuja sekä hieman tuntemattomampia hahmoja. Ekassa katsauksessa nähdään mm. Lara Croft, Jill Valentine ja pääsipä Kissanainenkin livahtamaan salakavalasti kuvaan. Seuraava kollaasi julkaistaan perjantain piristykseksi, joten nautiskelkaa siihen asti tästä pukuloistosta.

Tarkkana kannattaa olla muutenkin, koska KonsoliFINin ahkera toimittajakaarti on tehtaillut messutyttö katsausten lisäksi myös paljon muuta materiaalia sivustolle ja sitä tulee tuutista ulos vielä jatkossakin.

Tässä vielä linkit aikaisempiin katsauksiin:

Maistiainen seksikkäistä messutytöistä

Esittelyssä parhaat booth babet

Galleria: 

Kommentit

Cosplay-tytöt on kyllä tämän Gamescom-kakun kirsikoita. Suomessakin harrastus on saanut lisää näkyvyyttä mm. Assembly-tapahtuman kautta.

No eipä ollu kummosiakaan :/

Nämä ovat tosiaan vahvasti mielipidekysymyksiä. Jos nämä eivät kuitenkaan vielä mielyttäneet, niin pyyhettä ei välttämättä kannata heittää kehään, koska jatkoa tosiaan vielä seuraa.

Hauiksen koosta päätellen tuossa tokassa kuvassa sinipaitainen mies yrittää cosplayata Chris Redfieldiä. Eiku se olikin maagi ite!

Paavi, eikun jannu yrittää cosplayata maagisettiä!

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi