Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

GDC 08: XNA-peleille jakelukanava Xbox Liveen

Microsoft esitteli GDC-tapahtumassa uuden sähköisen jakelupalvelun, joka avaa harrastelijoille ja opiskelijoille mahdollisuuden julkaista omia Xbox 360 -pelejään yli kymmenen miljoonan käyttäjän Xbox Live -yhteisölle.

Tänä vuonna käynnistyvä palvelu on tarkoitettu Microsoftin XNA-alustalla kehitetyille peleille, joita muut käyttäjät pääsevät pelaamaan ja arvostelemaan omalla konsolillaan.

XNA-alusta on ilmainen pelinkehitysympäristö Windowsille, mutta Xbox 360 -pelien kehityksestä on maksettava jäsenyysmaksu.

Jäsenet aloittavat palvelun testauksen kevään aikana. Täyteen toimintaan palvelun pitäisi päästä vuoden loppuun mennessä.

Esimaksua yhteisön luomista peleistä voi kuitenkin saada jo nyt, kun Xbox Livessä on julkaistu seitsemän XNA-luomusta. Niiden lataaminen ja pelaaminen edellyttää ilmaisen XNA Game Launcherin asennusta Xbox Livestä.

Galleria: 

Kommentit

Hyvä hyvä. Nyt kun opiskelijat saa vieläpä Creators Clubinkin ilmaiseksi niin voisipa koittaa väsätä jotain.

Ideana hyvä, mutta katsotaan vielä se toteutuspuoli. Pisteet kuitenkin Microsoftille "kädenojennuksesta".

Ideana erinomainen, Creators Clubin hintaa tietty voisi laskea hieman.

Tämä on ohjelmistokehityksen kannalta todella kovan luokan sana, jos vain MS todella antaa nuorille kavereille avaimet käteen. Live on niin suosittu yhteisö, että siellä julkaistulla pelillä voi pienikin hyvä idea päästä esille. Erittäin miellyttävä uutinen tämä!

Hyvä että saadaan tulee tälläisiäkin pelejä. Eikös noita pelejä pitäis jo tänään/huomenna tulla liveen?
http://majornelson.com/archive/2008/02/20/community-games-coming-to-xbox...

E: Olihan nää näköjään jo uutises.

Maistiaispelit ovat saatavilla. Niiden lataaminen edellyttää ilmaisen XNA Game Launcherin hakemista Live-kauppapaikalta. Kun se on haettu, ilmestyy My Games -kirjastoon XNA-välilehti, jolla ollessa painamalla Y:tä pääsee hakemaan verkosta XNA-pelejä. Pelit ovat ilmaisia, mutta toimivat rajoitetun ajan.

JelloCaria kannattaa ainakin kokeilla. Se on itse asiassa vähän kuin kotimainen Crayon Physics Deluxe meets LocoRoco. Fysiikkasimulaatiota hyödynnetään hauskasti, eivätkä äänetkään liian totisia ole. ;)

Dishwasher Ninja taas on tyylikäs sivusta kuvattu hack'n'slash-toimintapeli, joskin varsin väkivaltainen. Vähän vastaavan tapaisesta Little Gamersista poiketen siinä on kuitenkin myös syvyyttä lukuisten kombojen ansiosta.

Yksi noista pulmapeleistä, olisiko ollut ProximityHD, onnistui aika totaalisesti kaatamaan konsolin -- se on aina se uhkakuva näissä amatööripeleissä.

Joka tapauksessa pirun tasokasta sisältöä nuo näytepelit ainakin olivat, jos vertaa vaikkapa Live Arcadeen, johon pelejä vääntävät kuitenkin ihan ammattilaiset.

Game Launcher tuntuu jonkin verran hidastavan My Games -valikon toimintaa, mutta toivottavasti se nyt on vain tämän "varhaisversion" ongelma.

https://downloads.channel8.msdn.com/

Siitä XNA maksullisuudesta vielä, AMK/Yliopisto opiskelijoille, joiden koulu on mukana tuossa Microsoftin projektissa saavat tuon ilmaiseksi. Muutama muukin käyttökelpoinen ohjelma tuolla on jaossa.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi