Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Google julkisti kunnianhimoisen Stadia-pelipalvelunsa

Google paljasti Game Developer's Conference 2019 -tapahtuman yhteydessä kunnianhimoisen Stadia-pelipalvelunsa.

Stadia ei ole nykykonsoleiden kaltainen pelaamiseen tarkoitettu laite, vaan enemmänkin suoratoistopalvelu. Palvelu lupailee toistavansa pelit liki laitteeseen kuin laitteeseen suoraan Googlen omilta palvelimilta, vieläpä 4K-tarkkuudella ja 60 ruudun sekuntivauhdilla. Tulevaisuuden lupaukset tuovat kuvioihin jopa 8K-resoluution, kunhan aika on kypsä.

Google esitteli julkistustilaisuudessa (upotettu uutisen loppuun) nätisti rullaavia Assassin's Creed Odysseytä sekä DOOM Eternalia, joten yhteistyötä tehdään ainakin Ubisoftin ja iD Softwaren kanssa. Pelipuolta luotsaa muun muassa Ubisoftilla ja sittemmin Electronic Artsilla kannuksensa hankkinut Jade Raymond. Suoratoiston itsessään pitäisi toimia mukavasti, sillä Google on valjastanut valtavasti tehoja nimenomaan palvelinpuolelle.

Tarkemmin määritellyt speksit näyttävät seuraavanlaisilta:

  • Custom 2.7GHz hyper-threaded x86 CPU with AVX2 SIMD and 9.5MB L2+L3 cache
  • Custom AMD GPU with HBM2 memory and 56 compute units, capable of 10.7 teraflops
  • 16GB of RAM with up to 484GB/s of performance
  • SSD cloud storage

Stadian julkaisuajankohdaksi on suunniteltu loppuvuotta, joskaan mitään sen tarkempaa aikahaarukkaa ei ole toistaiseksi paljastettu.

Kirjaudu kommentoidaksesi