Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Halo 3:n kampanjaan lisää pelattavaa

Bungie julkaisi verkkosivuillaan sekä Xbox Livessä pitkän odotuksen jälkeen lyhyen trailerin, jossa näytettiin salaperäistä kuvamateriaalia Halo-universumista.

Video sijoittuu todennäköisesti New Mombasaan ja tarkalleen ottaen Halo 2:n aikaan, jolloin Covenant-liittouman avaruusalus pakenee Maapallon ilmakehästä. Samalla nähdään, kuinka planeetan pinnalle iskeytyy joukko laskeutumiskapseleita: noin 16 isompana ryhmittymänä ja yksi muista erillään.

Lisäksi trailerin lopussa mainitaan Halo 3, ja kauppapaikalla projektia kuvaillaan Halo 3:n uudeksi kampanjakokemukseksi. Kaikesta päätellen luvassa lienee siis jonkin sortin laajennus Halo 3:een. Tähän astisen materiaalin perusteella odotettavissa on ryhmäpohjaista toimintaa kotiplaneettamme kamaralla.

Bungie ei ole kuitenkaan vielä virallisesti kertonut minkäänlaisia yksityiskohtia kyseisestä projektista, joten kaikki tähän astiset tiedot perustuvat tavalla tai toisella spekulaatioon.

Galleria: 

Kommentit

Minkäs rodun kapseleiksi Paavi noita arvailee? Eivät ole ihan totutun oloisia, niin laukaisumekanismiltaan kuin ulkonäöltään.

Tulee kyl ostettuu jos on laajennus kamppanjaan. Jos tulee taas jotain uusii mappei moninpeliin niin ei kiitos...

"Tulee kyl ostettuu jos on laajennus kamppanjaan. Jos tulee taas jotain uusii mappei moninpeliin niin ei kiitos..."
On tulossa sekä tämä Prepare to drop/Keep it clean laajennus, sekä rutkasti uusia mappeja moninpeliin. Bungie rakastaa kaikkii<3

Melkein kuitenkin uskaltaisin veikata, että nuo kapselit ovat ODST:ien eli Helljumpereiden eli ihmisten kapseleita, mutta paha tuosta on vielä mennä mitään sanomaan. Avaruusjääkäreillä pelaaminen kuulostaisi sinänsä loogiselta ja mielenkiintoiselta, mutta toisaalta samaan aikaan myös Linda, Fred ja Will ovat Maassa. Uskaltaisin melkein väittää, että teaserilla, saavutuksilla ja aikaisemmin huhutulla Halo 3 Supplementalilla on jokin yhteys:

http://carnage.bungie.org/haloforum/halo.forum.pl?read=886556

Uutisointi kesti tovin, kun piti kuuteen asti vanua koululla ;)

"One detail we can't help but speculate on is that the objects falling into orbit near the end could be the squad that the ONI captain requested during the transcript of the first Superintendent posting on September 19."
Tällaista spekulointia 1upin sivuilta.

Odotan innolla sitä päivää, kun Bungie yhdistää jokaisen pelinsä maailman taustatarinat keskenään.

Tosin jos tuo osoittautuu pelkäksi laajennukseksi joka hieman syventää tapahtumia, olen toki kiitollinen... mutta kyllä hartiat lysähti jos MS:n pitää lähteä tuon takia Bungien julkistussuunnitelmia lyttäämään.

Melkoisen rytinällä näyttävät kapselit kuitenkin tulevan, jos ajattelee että siellä on ihminen sisässä. Ei ainakaan paljoa kaupungin infrakstruktuurista välitetä. =)

Siinä ~24 sekunnin kohdalla näkyy, että jokaista podia ohjaa erillinen "saattaja". Ennen näkemätöntä tekniikkaa?

EDIT. Tai sitten tuo "saattaja" on vain hieman high-tech laskuvarjo. =) Taisi noissa ODST podeissa jonkinlaiset varjot olla?

Tuo mainitsemasi saattaja on kapselin "laskuvarjo": http://halo.wikia.com/wiki/Image:Hevstohalo05.jpg

Rytinällähän nuo tulevat alas, ei niitä miehiä turhaan Helljumpereiksi kutsuta. Ilmeisesti tuossa tilanteessa kaupunki on myös sotatilassa, joten ympäristölle kyseisestä tempauksesta aiheutuvat vahingot eivät välttämättä ole suurin huolenaihe.

Uppasin pari kuvaa (huono kuvanlaatu):
http://img370.imageshack.us/my.php?image=preparetodropxt5.jpg
http://img255.imageshack.us/my.php?image=preparetodrop2dk5.jpg

Eiköhän ne ODST:t sieltä tule. Ainahan nämä mallit hieman vaihtelevat concept artista riippuen. Ehdin jo vähän innostua, että luvassa olisi jotain täysin uutta ja ihmeellistä, mutta sitä olisi toisaalta ollut hieman vaikea sovittaa nykyiseen kaanoniin.

Gief nu maps nao pl0x.

Toivottavasti tulee rutkasti uusia mappeja moninpeliin. Se ois listalla ykkösenä tällä hetkellä.
Kampanja on kuitenkin sen verta kertakäyttökamaa : /

"Prepare to drop" tulossa ehkä 6.1.-09.

http://www.joystiq.com/2008/09/25/xbox-live-halo-3-expansion-coming-poss...

Mitä enemmän tuota traileria heruttelen, niin sitä mehuisammaksi housuni käyvät! Bungie kyllä osaa asiansa.

Voisko olla mahdollista että floodit saapuivat maapallolle epäilen?

"Voisko olla mahdollista että floodit saapuivat maapallolle epäilen?"

Flood tais iskeä tellukselle Halo 3:ssa ja tämä traileri ajoittuu selkeästi H2:n aikaan. Mitä tuo "DANGER: FLOOD ZONE" sitten tarkoittaa... emt, tulvaa? =)

Kiva että jos pelataan normi soltuilla, onpahan ainakin selvää miksi hahmo ei kestä kuin ne pari ammusta. Master Chiefillä se tuntui hieman tyhmälle, kun katsoo että ukolla on se 500 kg haarniska päällä.

Toivottavasti eivät myös tässä expansionissa pihtaile ammuksilla kuten emopelissä. Ei oikein kiinostaisi käytää "supersoaker" aseita. :p

http://www.xbox360fanboy.com/2008/09/25/x3f-tv-video-analysis-of-bungies... Xbox360Fanboyn analysointi teaserista, joka kertoo kaiken olennaisen.

Kyllä kiitos.

Mielenkiintoista.

Ka, saapas pyyhittyä 360 päältä pitkästä aikaa pölyt pois.

ps. paavi on jumala.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi