Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Harry Potter: Wizards Uniten kulku päättyy tammikuun viimeisenä päivänä, kertoo kehittäjä Niantic.

Lisättyä todellisuutta hyödyntävistä Harry Potter -seikkailuista toivottiin Pokémon GOn kaltaista hittiä, mutta ilmeisesti velhomaailma ei ole onnistunut houkuttelemaan kylliksi pelaajia sitten vuoden 2019 julkaisun. Niantic kuitenkin lupailee tuovansa Wizards Uniten tarinakaaren päätökseensä ennen palvelinten sulkeutumista 31. tammikuuta 2022. Peli poistuu sekä App Storesta että Google Playstä jo ennen tätä, joulukuun 6. päivä.

Nianticilla on tällä hetkellä monta rautaa tulessa. Edelleen porskuttavien Pokémon GOn ja Ingressin lisäksi käsittelyyn on otettu Nintendon ikoninen lisenssi, kun Pikmin Bloom julkaistiin sekä iOS:lle että Androidille tiistaina.

Kirjaudu kommentoidaksesi