Returnal
Uutinen

Housemarquen PS5-yksinoikeus Returnal sai julkaisupäivänsä maaliskuulle

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Housemarquen Returnalin maaliskuinen julkaisupäivä paljastettiin viime yön The Game Awards -lähetyksessä.

Returnalia on rummutettu arcade-räiskinnöistään tutun Housemarquen ylivoimaisesti kunnianhimoisimmaksi projektiksi. Luvassa ei ole enää mitään pienen mittaluokan hassuttelua, sillä Returnal kertoo toiminnan ohessa myös ihan oikean tarinan. Housemarquelle ominainen värikäs ja hektinen toiminta tuntuisi kuitenkan olevan edelleen vahvasti läsnä. Myös DualSensen ominaisuuksia hyödynnetään laajalti. Lisätietoja voi lueskella PlayStation Blog -sivustolta, täältä.

Returnal julkaistaan maaliskuun 19. päivä, yksinoikeudella PlayStation 5:lle.

Pelit
Alustat
Studiot