Huhujen lukeminen on varsin hauskaa puuhaa, etenkin jos ne koskevat kauan odotettuja pelijulkaisuja. Yksi tämänlainen huhuilu koskee Ubisoftin ja Michel Ancelin kauan kehittelemää Beyond Good & Evil 2 -seikkailua.

Let's Play Videogames -sivuston lähteiden mukaan Ubisoftin suunnitelmissa on esitellä peliä ensimmäistä kertaa Nintendon tulevan NX-konsolin julkistuksen yhteydessä. Kuten nimikettä vuosia sitten esitellyt traileri, olisi nytkin kyseessä enemmänkin tunnelmakuvaelma kuin varsinaisia juonikuvioita tai pelimekaniikkaa esittelevä klippi.

Sivuston muiden Ubisoft-lähteiden mukaan tuleva seikkailu sopisi myös edellisosan skipanneille pelaajille. Kakkososa nimittäin kertoisi osittain päähenkilö Jaden tarinan uudelleen samalla laajentaen sikamaisen Pey'j-hahmon taustatarinaa. Julkaisuajankohdaksi kuulemma kaavailtaisiin kesää 2018.

Let's Play Videogames -sivustolla asiasta kertoi Laura Kate Dale, joka Destructoid-uutissivustolla työskennellessään kertoi pelin olevan NX-konsolin yksinoikeus. Kyseessä on siis eräänlainen jatkumo aiemmille kuiskutuksille.

Nintendon tulevasta konsolista ei ole paljoa varmaa tietoa selvillä, jopa sen nimi on hämärän peitossa. Laite tunnetaan tällä hetkellä NX-koodinimellä ja sen odotetaan yhdistävän sekä perinteisen konsolipelaamisen että mobiilimman puolen yhteen pakettiin.

Kirjaudu kommentoidaksesi