Ubisoftin jatko-osa kehutulle Beyond Good & Evilille on ollut tekeillä jo vuosikaudet, mutta odotusta ei ole enää luvassa kauaa. Näin ainakin mikäli uskomme Destructoid-sivuston julkaisemaa huhua, jonka mukaan peli julkaistaisiin ensi vuonna Nintendon tulevalle NX-konsolille.

Sivuston tietojen mukaan Nintendo rahoittaisi jatko-osan kehittämistä, minkä myötä pitkään limbossa pyörinyt seikkailu olisi NX:n yksinoikeuspeli. Kuvio ei olisi täysin ennenkuulumaton, sillä Nintendo rahoitti myös Platinum Gamesin Bayonetta 2:n kehitystyötä. Tämä peli julkaistiinkin yksinoikeudella Wii U:lle vuonna 2014 sen sijaan, että kyseinen projekti olisi tyystin kuopattu.

Ensimmäinen Beyond Good & Evil keräsi kehuja, mutta ei kuitenkaan myynyt niiden arvoisesti. Nimikkeen jatko-osan huhuillaan Destructoidin mukaan kantavan nimeä Beyond Good and Evil: The Prejudices of Philosophers

Nintendon tulevasta konsolista ei ole käytännössä mitään varmaa tietoa selvillä, jopa laitteen nimi on vielä hämärän peitossa. Pelijätin odotetaan esittelevän NX-koodinimellä kutsutun laitteen tämän kesän E3-messuilla.

Ohessa traileri Beyond Good & Evil 2:sta... seitsemän vuoden takaa.

 

Kommentit

Kelpaisi, kunhan saavat pelin tavalla tai toisella pihalle.

Vaikka tätä odotankin enemmän kuin muita pelejä yhteensä, en näkisi koskaan ostavani yhtä konsolia vain yhden pelin vuoksi pölyttymään. Virheen tein jo Wiin kanssa, se kun ei Marioiden ja Zeldojen lisäksi muuta tarjonnutkaan ja ne eivät olet minun forté. Ikävämpi asia näin, mutta tärkeintä on saada peli ulos.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi