Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Yli 1 044 000 PlayerUnknown’s Battlegrounds -tiliä sai porttikiellon suosittuun selviytymispeliin tammikuun aikana, ilmoitti BattleEye viime yönä Twitter-tilillään. Luku koskee vain PC-versiota.

Edeltäneiden kahdeksan kuukauden aikana saman kohtalon koki yhteensä 1,5 miljoonaa huijaria, joten tammikuun osuus yhteismäärästä on peräti 40 prosenttia. Yhtiö kertoi sääntöjä rikkovien määrän olevan yhä kasvussa.

BattleEye paljasti lokakuussa, että suuri enemmistö porttikiellon saavista tileistä on peräisin Kiinasta. SteamSpy-sivuston mukaan kiinalaiset muodostavat myös lähes puolet nimikkeen pelaajakunnasta.

Vuonna 2004 perustetun BattleEyen kehittämiä huijauksenesto-ohjelmia on käytetty muun muassa Tom Clancy’s Rainbow Six Siegessä ja Arma-sarjassa.

PlayerUnknown’s Battlegrounds ilmestyi Steamin Early Accessiin viime vuoden maaliskuussa. Virallinen PC-julkaisu tapahtui joulukuussa, jolloin peli sai myös Xbox One -painoksen.

Kirjaudu kommentoidaksesi