Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Palkitun Night in the Woods -pelin kehittäjänä tunnetun Alec Holowkan lauantainen kuolema on herättänyt paljon kiivasta keskustelua pelaajien keskuudessa.

Verkossa käytävän väittelyn keskiössä ovat pelinkehittäjä Zoe Quinnin esittämät syytökset, joiden mukaan Holowka olisi käyttänyt häntä seksuaalisesti hyväkseen 2010-luvun alkupuolella. Quinn kertoi väitetystä hyväksikäytöstä Twitterissä viime viikon maanantaina eli muutamia päiviä ennen Holowkan kuolemaa.

Useat verkkokeskustelijat uskovat, että Holowkan kuolema ja syytösten saama julkisuus ovat yhteydessä toisiinsa. Osa pelaajista on lähettänyt Quinnille hyvin aggressiivista palutetta, jossa he syyttävät tätä Holowkan ajamisesta itsemurhaan.

Quinnin esittämät syytökset saivat sittemmin tukea myös muilta Holowkan tunteneilta henkilöiltä. Holowka itse ei kommentoinut syytöksiä millään tavalla ennen kuolemaansa.

Holowkan kuoleman vahvisti lauantaina hänen siskonsa Eileen Mary Holowka, joka ei paljastanut suoraan veljensä kuolinsyytä. Monet kuitenkin tulkitsivat hänen sanoistaan, että kyse oli itsemurhasta.

"Yritimme parhaamme mukaan tukea Alecia, mutta loppujen lopuksi hän koki menettäneensä liian paljon", Eileen Mary Holowka kirjoitti kuolemasta kertoneessa viestissään.

Hänen mukaansa Alec Holowka oli tapellut koko elämänsä ajan mieliala- ja persoonallisuushäiriöiden kanssa.

"En aio teeskennellä, ettei hän [Alec] olisi itsekin aiheuttanut vahinkoa, mutta syvällä sisimmässään hän oli ihminen, joka halusi vain pitää muista huolta ja osoittaa hyväntahtoisuutta muita kohtaan. Häneltä vei hetken tajuta, miten hän sen tekisi", Eileen Mary Holowka muisteli veljeään.

Viimeisessä aihetta käsitelleessä viestissään Eileen Mary Holowka esitti toiveen, ettei Alec Holowkan kuolemaa käytettäisi "tekosyynä ihmisten vainoamiselle".

"Alec erikseen sanoi, että hän toivoo parasta Zoelle ja muille", Eileen Mary Holowka painotti.

Toive ei kuitenkaan toteutunut, ja Quinnin lisäksi osansa hyökkäävästä palautteesta ovat saaneet myös Alec Holowkan entiset kollegat Scott Benson ja Bethany Hockenberry.

Kaksikko reagoi hyväksikäyttösyytöksiin viime viikon keskiviikkona Night in the Woodsin virallisella Twitter-tilillä ja kertoi katkaisevansa välinsä Holowkaan. Lisäksi he ilmoittivat peruvansa kokonaan seuraavan pelinsä, jonka kehitystyössä Holowka oli mukana.

Kollegat: Syytösten todenperäisyys vahvistettu myös muista lähteistä

Scott Benson kommentoi tapauksen ympärillä vellovaa kuohuntaa ensimmäisen kerran sitten Holowkan kuoleman tiistaina iltapäivällä.

"Olemme järkyttyneitä. Tapaus on monimutkainen. Liian monimutkainen Twitterin viestiketjussa käsiteltäväksi", hän kirjoitti pelin Twitter-tilillä.

Benson liitti twiittiinsä linkin Reddit-viestiin, johon on hänen mukaansa koottu hyvä tiivistelmä tapahtumista. Reddit-viestissä on mukana myös Bensonin oma kirjoitus, jonka hän julkaisi pelin Kickstarter-sivulla ennen Holowkan kuolemaa.

Uutinen jatkuu twiitin jälkeen.

Pitkässä kirjoituksessaan Benson vakuuttaa, etteivät kehittäjät katkaisseet välejään Holowkaan Quinnin yksittäisen Twitter-viestin tai yhteisön luoman paineen vuoksi. Hänen mukaansa päätöstä kritisoivat ihmiset ovat "tietämättömiä kokonaiskuvasta" ja tarkastelevat tilannetta "äärimmäisen rajoittuneesta näkökulmasta".

Benson kertoo saaneensa vahvistuksen Quinnin väitteille eri lähteistä. Hän painottaa, että Quinnin tarinaa pitää uskottavana joukko ihmisiä, jotka ehtivät tuntea Holowkan vuosien ajan ja olivat tutustuneet tähän eri yhteyksissä.

Tukensa Quinnille ovat antaneet muun muassa Towerfall Ascensionin ja Celesten kehittäjä Matt Thorson sekä Celesten toinen kehittäjä Noel Berry. He kertoivat uskovansa syytöksiä omien kokemustensa perusteella.

Pelinkehittäjä Albertine Watson puolestaan kertoi Holowkan kohdelleen häntä asiattomasti aiemmin tänä vuonna. Tätä Benson pitää esimerkkinä siitä, ettei Holowka ollut parantanut tapojaan vuosien saatossa.

"Asiat, joita Alec teki huonoina hetkinään, olivat pahempia kuin luulimme. Lisäksi hän käyttäytyy vieläkin väärin läheisiään kohtaan. Emme tienneet. Tunnemme itsemme idiooteiksi. Tunnemme itsemme petetyiksi. Olemme surullisia ja vihaisia", Benson kirjoitti.

Zoe Quinn ei ole puhunut tapauksesta sen jälkeen, kun tieto Holowkan kuolemasta tuli julkisuuteen.

Tällaisia Quinnin syytökset olivat

Quinn kuvaili Twitterissä julkaisemassaan tekstissä Holowkan väitettyjä tekoja paikoin hyvin tarkasti.

Quinnin mukaan tapahtumat saivat alkunsa, kun Holowka kutsui hänet vuosikymmenen alkupuolella luokseen Winnipegiin toipumaan Quinnin aikaisemmassa suhteessa kokemasta hyväksikäytöstä.

Hän kertoi, että Holowka oli luvannut maksaa paluumatkan lentolipun, koska Quinnilla itsellään ei ollut siihen varaa.

Quinn otti tarjouksen vastaan, mutta hänen mukaansa Holowka ei lopulta hankkinut lupaamansa paluulippua. Quinn kertoi jääneensä käytännössä ansaan Holowkan asuntoon noin kuukauden ajaksi.

Quinnin mukaan Holowka ei päästänyt häntä yksin ulos ja käyttäytyi paikoin töykeästi ja väkivaltaisesti.

"Hän työnsi sormensa sisääni ja kävelytti minua ympäri taloa, kun sanoin, että se teki kipeää", Quinn kirjoitti.

Hän kertoi päässeensä lopulta takaisin kotiinsa Torontoon ystävänsä avustuksella.

Quinn selitti tuoneensa tapauksen julki Nathalie Lawheadin tuoreen kirjoituksen innoittamana.

Lawhead syytti elokuun lopussa omassa kirjoituksessaan muun muassa The Elder Scrolls -pelien säveltäjänä tunnettua Jeremy Soulea raiskauksesta. Soule on kiistänyt syytökset.

Quinn oli keskeisessä roolissa myös pelimaailmaa ravisuttaneessa Gamergate-kohussa vuonna 2014. Gamergaten alkuna pidetään Quinniin ja pelitoimittaja Nathan Graysoniin kohdistunutta syytöstä, jonka mukaan Grayson olisi kirjoittanut kehuvan arvostelun Quinnin pelistä heidän seurustelusuhteensa aikana. Syytös todistettiin sittemmin valheelliseksi, mutta kohu jatkui silti vielä pitkään. Muun muassa sen vuoksi kohun tulkittiin olevan suurilta osin vain tekosyy pelialalla toimivien naisten vainoamiseksi.

Kirjaudu kommentoidaksesi

Studiot: 
Julkaisijat: