Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

id Software tulee raivolla tehokonsoleille

Edelleen lähinnä muinaisesta Doom-klassikostaan muistettava id Software on paljastanut seuraavan pelinsä olevan Rage PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle, PC:lle ja Macille.

Kaikille alustoille yhtä aikaa kehitettävä Rage käyttää id Tech 5 -pelimoottoria ja toisen sukupolven Megatexture-teknologiaa. PS3-versio mahtuu yhdelle blu-ray-levylle, mutta muille alustoille peli julkaistaan kahdella DVD:llä.

Ragen tapahtumat sijoittuvat kauas tulevaisuuteen, jolloin maahan iskeytynyt komeetta on pyyhkäissyt valtaosan sivilisaatiosta olemattomiin. Itse pelimekaniikka on 60 prosenttisesti räiskintää ja 40 prosenttisesti kaahailua. Pelaaja matkaa laajoissa maisemissa kylästä kylään ja taistelee alistavaa hallintoa sekä erilaisia mutantteja ja hirviöitä vastaan. Myös kylien välillä on mahdollista astua ulos autosta ja lähteä tutkimaan luolia sekä muita alueita.

Yksinpelille luvataan kestoa parikymmentä tuntia ja tehtäviä voi käydä läpi myös yhteistyössä kaverin kanssa. Mahdollisesta moninpelistä ei vielä ole tietoa.

id Softwaren tapaan peli julkaistaan sitten, kun se on valmis. Tunnelmaan pääsee kuitenkin jo käsiksi videossa, jonka voit vilkaista klikkaamalla tästä.

Galleria: 

Kommentit

id näyttää mihin c-kieli (vai olikohan se c++?) ja OpenGL pystyy. Miettikääpä sitä :)

Peli ei valitettavasti tule ilmestymään tämän konsolisukupolven aikana.

Tai sitten vaihtoehto on uusi "DOOM3", noh toivotaan parasta.

Taitaa olla ensimmäinen xbox360 peli kahdella levyllä.

"taitaa olla ensimmäinen xbox360 peli kahdella levyllä."

Kyllä kahdella, mutta Blue Dragon haukkaa kolme :D

"Kaikille alustoille yhtä aikaa kehitettävä Rage"

Jes, ei paskoja porttauksia. Aim häpppiiii

Mitä, minähän luulin että BluRay on turha ? :o

PS3:n Blue-Ray pääsee kerrankin käytännössä loistamaan. Pelien perusteella siitä tuskin paljon ennen on ollut hyötyä.

Jak&Daxter kohtaa Doomin, kuvaa hyvin pelin ulkonäköä.

MotorStormin ja S.T.A.L.K.E.R.in yhdistelmä. Jak 3:sta vaikutteita toi ajo areena.

Vähemmän örkkejä ja enemmän Mad Max meisinkiä, niin hyvä tulee.

Hohhoijaa, id ei ole koskaan osannut tehdä pelejä vaan pelkkää tekniikkaa, tuskinpa tuo tulee muuttumaan..

"Hohhoijaa, id ei ole koskaan osannut tehdä pelejä vaan pelkkää tekniikkaa, tuskinpa tuo tulee muuttumaan.."

No kyl semmonen yks pikku klassikko nimeltä Doom on idin toimistoilla syntynyt.

Samaa minäkin sanoin kyl aikanaan Epicistä -- ennen Gearssia :)

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi