Fall Guys
Uutinen

Ilmaiseksi muuttunut Fall Guys onnistui haalimaan parissa viikossa 50 miljoonaa pelaajaa

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Fall Guys on onnistunut haalimaan valtavan määrän pelaajia vaihdettuaan jakelumallinsa ilmaiseksi.

Vuonna 2020 PC:lle ja PlayStation 4:lle julkaistu Fall Guys: Ultimate Knockout on sittemmin pudottanut nimestään jälkimmäisen osan ja muuttunut vielä ilmaispelattavaksi parisen viikkoa takaperin. Tämän lisäksi myös Xbox- ja Switch-pelaajat ovat vihdoin päässeet karkeloihin mukaan.

Edellä mainitut puuhastelut ovat olleet Mediatonicilta ilmeisen oikeita, sillä studio paukuttelee Twitterissä henksleitään peräti 50 miljoonan pelaajan rajapyykin ylittymisellä – tämä lukema siis vain kahdessa viikossa pelin muututtua ilmaiseksi.

Fall Guys on saatavilla PC:lle, Switchille sekä Xbox- ja PlayStation-konsoleille.