Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Indie-kehittäjistä dokumenttielokuva

Tuotantostudio BlinkWorks työstää parhaillaan riippumattomista pelinkehittäjistä kertovaa elokuvaa. Indie Game: The Movien viimeistelyyn vaadittu rahoitus varmistettiin Kickstarter-sivuston avulla, ja projekti valmistunee vielä tänä vuonna.

Dokumenttielokuva seuraa neljää kehittäjää kolmen eri pelin kimpussa. Edmund McMillen (kuvassa) ja Tommy Refenes paiskivat yhdessä hommia Super Meat Boyn kimpussa ja pääsevät lopulta julkaisemaan pelinsä. Phil Fish puolestaan esittelee ensimmäistä kertaa neljään vuoteen Fez-tasoloikkaa Penny Arcade Expossa. Lisäksi elokuva tarkastelee vielä Braid-suunnittelija Jonathan Blow'n edesottamuksia.

Indie Game: The Movieta näytetään ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikassa lokakuun puolivälissä. DVD-painos ja ladattava versio ilmestyvät myyntiin kuluvan vuoden lopulla tai ensi vuoden alussa.

Maistiaisia dokumentista saa katsomalla trailerin elokuvan kotisivuilta.

Galleria: 

Kommentit

Pitkästä aikaa elokuva, jota voi jopa odottaa innolla. Ois ollut vielä parempi, jos olisi ollut PS3 kehittäjistä kyse 360 sijasta. Nooh samapa tuo.

Pitkästä aikaa elokuva, jota voi jopa odottaa innolla. Ois ollut vielä parempi, jos olisi ollut PS3 kehittäjistä kyse 360 sijasta. Nooh samapa tuo.

kyllä noita peliä on tullu myös muillekin alustoille kuin vain boxille

Ah. No en ainakaan Meat Boyta ole nähnyt psn:ässä. Ehkä olen sokea (ja olihan uutinenkin xbox alueella)

Super Meat Boy on julkaistu myös PC:lle. Jonathan Blow'n Braid puolestaan on sekä Xbox 360:lle, PC:lle että PS3:lle. Fez on vissiin tulossa Live Arcadeen ja ehkä PC:lle.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi