Jabii

Joukkorahoitusta hakeva JABii on kuin ARMS ilman näyttöä

Yhdeksänhenkinen kehittäjäryhmä hakee Kickstarterin kautta rahoitusta nyrkkeilypelilleen, joka tuo vahvasti mieleen Nintendon tulevan ARMS-mäiskinnän.

Merkittävän eron projektien välille tekee kuitenkin se, että JABii pohjautuu ruudulla tapahtuvan tappelun sijasta fyysisiin yhteenottoihin. Kypärillä ja laukeavilla nyrkkeillä varustetut osapuolet mätkivät toisiaan älypuhelinsovelluksen rekisteröidessä iskut.

Kehittäjillä on pelistään kaksi hieman erilaista konseptia: liikuntaan keskittyvä JABii sports ja lapsille suunnattu JABii Hero. Jälkimmäinen tulisi tekijöiden mukaan sisältämään myös hahmonkehitystä ja uusien virtuaalivarusteiden keräilyä. Onpa ympärille kehitelty jo tarinakin maapallolle hyökkäävistä avaruusolennoista.

Tuotteelle haetaan 500 000 Tanskan kruunun eli noin 67 000 euron rahoitusta heinäkuun 16. päivään mennessä. Tällä hetkellä kasaan on saatu noin 6600 euroa.

Idean taustalla on tanskalainen pitkän linjan keksijä Christian Thostrup, joka kolme vuotta sitten huolestui lastensa jatkuvasta mobiililaitteiden käytöstä. Niinpä hän päätti kehitellä oman versionsa liikunnan ja virtuaalisen maailman yhdistämisestä. Reilut 50 prototyyppiä myöhemmin JABii oli valmis.

Kirjaudu kommentoidaksesi