Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Nintendon 3DS- ja DS-konsoleilla päästään maatilamatkailemaan kesäkuun loppupuolella, kun Harvest Moon -pelisarjan uusi osa saapuu Eurooppaan. Harvest Moon: The Tale of Two Towns -farmipelin taustatarina pyörii kahden kilpailevan kylän välisen kinastelun ympärillä.

3DS:n ensimmäinen Harvest Moon tuo tullessaan astetta kolmiulotteisemman pelikuvan lisäksi StreetPass-ominaisuuksia. Muiden farmarien käsikonsoleita kohdattaessa pelaajat voivat kerätä viestejä ja lahjoja seuraavan pelisession alussa tutkittavakseen. Myös DS-versio saapuu myyntiin, mutta tämä versio ei sisällä uudemman konsolin erikoisominaisuuksia.

Luvassa on jälleen iso kasa hedelmiä ja kasviksia kasvatettavaksi, sekä tukku eläimiä hoidettavaksi. Uusina otuksina pelisarjaan toivotetaan tervetulleiksi muun muassa alpakat ja hunajaa tuottavat mehiläiset.

Virallinen lehdistötiedote lupailee pelin saapuvaksi myyntiin 29. päivä kesäkuuta, mutta Nintendo.fi tuo ilouutisen kiireisille farmareille listaamalla pelin julkaisupäiväksi jo tämän kuun 22. päivän.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi