Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Ihmisnäyttelijöitä, toimintaa sekä kauhua yhdistelevä peli. Näin voisi kuvailla myöhemmin tänä vuonna julkaistavaa The Bunkeria, joka pyrkii sekoittamaan elokuvan ja pelaamisen rajoja.

The Bunkerin pääosassa heiluu brittiläisessä bunkerissa yksinään elävä John. Hän on maanalaisen suojan viimeinen eloonjäänyt, kun Iso-Britannia on tuhoutunut ydinhyökkäyksen jäljiltä. Tarinan edetessä bunkkerin monet salaisuudet aukeavat, kun John joutuu kohtaamaan tukahdutetut muistonsa selvitäkseen kohtaamistaan kauhuista.

Johnin rooliin hyppää muun muassa Hobitti-trilogiasta tuttu Adam Brown, kun taas toisessa isommassa osassa tavataan Sarah Greene, kenen CV sisältää Penny Dreadfullin sekä Assassin's Creed 3:n. Tarinapuolelta löytyy tekijöitä Broken Swordin, The Witcherin ja SOMA:n takaa.

Nimike on kuvattu aidossa ydinsuojassa aitojen näyttelijöiden kera, kuten ylempää katsottava traileri paljastaakin. Koko pelin kerrotaan koostuvan näytellyistä tapahtumista, joita ryyditetään muun muassa puzzleilla ja esineiden etsimisellä.

The Bunker saapuu tänä vuonna PC:lle, mobiilialustoille sekä vielä nimeämättömille konsoleille.

Kirjaudu kommentoidaksesi