Myst
Uutinen

Klassikkoseikkailu Myst nähdään loppukuusta PC:llä ja Xboxilla

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Klassikkoseikkailu Myst saapuu ehostettuna PC:n sekä Xboxin valikoimiin.

Alkujaan vuonna 1993 julkaistun Mystin paranneltu versio on nähty aiemmin ainoastaan Oculus Quest -virtuaalikypärällä. Uusi painos on saanut kylkeensä parannellun äänimaailman ja kevyesti uudistetun ulkoasun. Lisäksi valokuvamoodi antaa mahdollisuuden ottaa kinkkisistä pulmatilanteista kuvakaappauksia. VR-laitteita silmällä pitäen kehitettyä versiota voi toki pelata myös ilman minkäänlaisia virtuaalikakkuloita.

Myst julkaistaan elokuun 26. päivä Macille, PC:lle ja Xboxeille, viimeksi mainituilla myös suoraan Game Pass -valikoimiin.