The Lord of the Rings: Gollumin kehitystyö on lopultakin saatu päätökseen.
Alkujaan Klonkun seikkailujen pariin piti päästä jo vuonna 2021, mutta julkaisua on useampaan otteeseen lykätty eteenpäin. Nyt Daedalic Entertainmentin kehittämän tuotoksen kehitystyö on saatu päätökseen ja julkaisu tapahtuu ajallaan toukokuun loppupuolella.
Tarina sijoittuu aikaan ennen Taru Sormusten Herrasta -trilogiaa ja seuraa Klonkun edesottamuksia Keski-Maassa. Seikkailut vievät myös kirjoista ja elokuvista tuttuihin paikkoihin, muun muassa Mordoriin ja Synkmetsään, ja hahmoista tapaamaan pääsee ainakin Gandalf Harmaata ja Lukitari-hämähäkkiä. Itse pelaaminen painottuu enemmän hiiviskelyyn suoran toiminnan sijasta.
The Lord of the Rings: Gollum julkaistaan 25. toukokuuta PC:lle sekä Xboxin ja PlayStationin konsoleille. Nintendo Switch -versio on luvassa myöhemmin.