Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

KonsoliFIN Podcastin uusimmassa jaksossa puhutaan pelisarjoista ja kotimaisesta Ridge Racer Unboundedista. Tyypillisen jättimäisen jakson pääsee lataamaan iTunesista, RSS-syötteestä, podcast-alasivulta tai mediaserveriltä.

Bugbearin toimistolla nauhoitetussa podcastissa ääneen pääsee jryin, maagisedän, Paavin ja TT-2k:n ohella studiolla tuottajana toimiva Joonas Laakso. Hän jakaa muun muassa omia näkemyksiään pelisarjojen ja kehittäjien merkityssuhteesta.

Uutisen ohesta voi katsella hämmentäviä kuvia toimistovisiitiltä.

Jakson aikana puhutaan luonnollisesti myös jonkin verran Ridge Racer Unboundedista, jonka kehitystyöstä Bugbear vastasi. Muuten pelitysosiossa jatketaan Bulletstormista jauhamista, kuullaan jotain Vitan yllättävän hyvästä mutanttipelistä sekä jahkaillaan Shankin ja Assassin's Creedin jatko-osista. Myös hitusen keskiviikkona julkaistava Trials Evolution saa hehkutusta osakseen.

Kastikkeen mausteisiin kuuluu lisäksi lyhyt keskustelu Aalto-yliopiston järjestämästä Aalto in the Game -tapahtumasta, jossa värvättiin kehittäjiä pelialalle.

Uutisosiossa juttua pursuaa yllättävistäkin aiheista. Vox Gamesin uudesta nimestä sinkoudutaan pohtimaan nettiuutisointia. Max Paynen iOS-versio puolestaan saa vähän muistelemaan vanhoja, samoin Commodore-perustaja Jack Tramielin kuolema. Toki myös Sonyn irtisanomisista puhutaan ja yhtiön tulevia linjauksia mietitään.

Noin kuukauden podcast-uutistauon aikana on toki julkaistu uusia jaksoja tuttuun viikkotahtiin. Viime viikolla puhuttiin Brütal Legendistä, sitä ennen Mass Effect 3:sta ja vielä sitäkin ennen tosimiesten peleistä.

Parhaiten jaksot löytää podcast-alasivulta.

Palautetta podcasteista voi edelleen syytää foorumille, Twitteriin, Facebookiin tai sähköpostilla osoitteeseen podcast(at)konsolifin.net.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi