Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

KonsoliFINin riveistä tuttu Paavo "Paavi" Niskala pyrkii historiankirjoihin tekemällä maailmanennätyksen Halo-pelisarjan yhtäjaksoisessa pelaamisessa. Sunnuntaina starttaileva maailmanennätysyritys ei ole mitä tahansa harrastelijapuuhastelua, vaan suoritusta saapuu valvomaan virallinen Guinness World Records -tuomari aina Englannista saakka.

Kuten niin usein, ei Paavi tyydy tälläkään kertaa vähään, vaan tavoitteeksi on asetettu läpäistä kaikki viisi Halo-pääsarjan julkaisua. Kyseessä ei ole vaivaton savotta, sillä eeppisyydestään tunnettujen kampanjoiden läpäisyn on arvioitu onnistuessaan kestävän pari vuorokautta. Suoritus päättyy ensi viikolla julkaistavan Halo 5: Guardiansin tahkoamiseen. Paavin kiistattomasta urheilullisuudesta ja uskomattomasta kestävyydestä huolimatta miehelle suodaan 10 minuutin tauko jokaista 60 minuutin pelisessiota kohti.

Jotta Niskala ei joutuisi riutumaan yksinäisyyden kourissa, on mukaan haalittu lukuisia julkkisvieraita. Sessioita värittävät Suomen ykköstubettajat Lakko, Herbalisti, Eeddspeaks, Wildeem, Röpönen, Deata sekä Colorhammer. Myös Pelaaja-lehden päätoimittaja Miika Huttunen on luvannut käydä keskustelemassa Halosta osana populäärikulttuuria. Mukana on myös Suomen johtava Halo-tiimi Team Menace.

Kunnianhimoinen maailmanennätysyritys starttailee sunnuntaina kello 15 Forumin 0-kerrokseen kyhätyssä pelipisteessä. Mikäli Paavia ei pääse häiritsemään paikan päälle esimerkiksi kissakuvilla, voi pelaamista seurailla aiheelle pyhitetyllä verkkosivulla.

Paavin mietteitä Halo-sarjan tiimoilta voi kuunnella vaikkapa vuonna 2011 julkaistusta KonsoliFIN Podcastista.

Yksinoikeudella Xbox Onella nähtävä Halo 5: Guardians julkaistaan 27. lokakuuta.

Watch live video from XboxSuomi on www.twitch.tv

Kommentit

Onnea yritykseen ja muista mainita KonsoliFIN aina sivulauseessa. 

Paavin kovin haaste taitaa olla huutavat tubettajat, joten korvatulpat mukaan ja onnea haasteeseen!

Jahas täytyy koittaa tulla twitchissä seuraamaan Paavin suoritusta jossain välissä :) Onnea yritykselle.

Juokseeko Easyllä läpi vai Legendarylla

Onnea koitokseen.

Onnea koitokseen, soturi! Veikkaan, että menee heroicilla, että saa pelin kulkemaan jouhevasti. Muistaakseni varsinkin Reachissa legendary-taso menee paikoin jo turhauttavaksi yksin pelatessa. Ja tietenkin Halo 2:ssa on pari kohtaa, jotka saivat aikoinaan ainakin itsellä suonen pullistumaan otsassa. Nostan hattua, ja mikäli menee legendarylla, niin kumarran vielä päälle. :)

edit: Tosin tuossahan mainitaankin, että sarjan viisi pääjulkaisua, joten Reach ei tuohon lukeudukaan.

Onneksi olkoon!

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi