Quakecon 2022
Uutinen

Korona aiheuttaa edelleen haasteita pelitapahtumien järjestäjille: QuakeCon 2022 pidetään kahden edellisvuoden tapaan täysin digitaalisesti

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

QuakeCon 2022 on päätetty pitää jälleen edellisvuosien tapaan jälleen digitaalisesti.

QuakeCon 2022 oli tarkoitus pitää Dallasissa live-tapahtumana jo tänä vuonna. Haastava koronatilanne on kuitenkin pakottanut järjestäjät kääntymään digitaalisen tapahtuman puoleen, kuten kahtena aiempanakin vuonna. Suunnitteilla on suoratoistolähetyksiä ja monenlaisia verkossa tapahtuvia kohtaamisia kilpailuista hyväntekeväisyystapahtumiin. Lisätietoja lupaillaan kesäkuun aikana. Tapahtuma ajoittuu elokuun 18.–20. päivälle.

QuakeConin järjestäjät ovat luottavaisia siihen, että live-tapahtuma päästään toteuttamaan jälleen vuonna 2023.

Lähteet