Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Kuukausimaksut osaksi Call of Duty -sarjaa

Activision suunnittelee julkaisevansa tulevana syksynä kuukausimaksullisen palvelun osaksi Call of Duty -sarjaa. Call of Duty Eliteksi nimetty palvelu tukisi marraskuussa julkaistavaa sarjan uusinta osaa: Modern Warfare 3:sta sekä muita tulevaisuudessa julkaistavia Call of Duty -sarjan pelejä.

Uusi palvelu tarjoaisi pelaajille lisäsisältöä, kuten esimerkiksi karttapaketteja. Tarjolla olisi myös ilmaista sisältöä muun muassa Facebook-sovelluksen muodossa. Lisäksi palveluun rekisteröityneet pelaajat voisivat seurata erilaisten tilastojen avulla tarkemmin omia edesottamuksiaan taistelukentällä.

Activisionin toimitusjohtaja Bobby Kotick ei ole huolissaan kuukausimaksun aiheuttamasta negatiivisuudesta pelaajien tiimoilta. Pelaajat voivat edelleen pelata toisiaan vastaan verkon yli tilaamatta palvelua. Kotick ei paljasta kaikkia palveluun liittyviä ominaisuuksia, mutta sanoo kuitenkin ettei palvelu olisi mahdollinen ilmaisena.

Vielä ei ole selvää kuinka korkeaksi palvelun kuukausihinta kohoaa, mutta Activisionilla uskotaan summan jäävän pienemmäksi kuin esimerkiksi elokuvavuokrauksia tarjoavan Netflixin 7,99 dollarin kuukausimaksu.

Galleria: 

Kommentit

Vai että oikein lisäsisältöä. Hehe.

JÖÖ!
BF3:lle taas isompi kenkä oven väliin

Bobby Kotick ja FB mainittu! Eiköhän tää sarja ollu sit tässä. Tai jos peli hyvä sitte onkin niin mulle ihan perusversio kiitos.

Eli koska karttapaketit ei mene kaupaksi tarpeeksi hyvin, tehdään kk-maksullinen systeemi jotta saadaan viimeisetkin eurot pelaajilta...Taidan perua ennakkotilauksen ja tilata Battlefieldin..

Sääli, viimeinenkin ilo hankkia menee porukalla tässä. Plussana se, että joka teini ei pääse heti peleihin ja aina.

Peli 69e (Suomen hyllyhinta)
KK-Maksu 4-5€ (oletus)
Karttapaketit 1200msp (2-3kpl)

Rupee oleen pelillä hintaa

Balrog: eikö tos viitattu, et kk-maksu kattaisi juuri karttapaketit. Se, lukkiutuuko kartat sitten kun maksujen maksaminen lakkaa on eri asia.

Onkohan tarjolla useampia eri maksupaketteja, joissa eri sisältö (A 3e/kk, B 5e/kk ja A+B 7e/kk )?

edit:
Tosiaan, villinä visiona maksullinen palvelu pystyisi tuomaan myös ihan kunnon turnaukset konsoleille, joissa pystyisi olemaan ihan rahapalkintoja jaossa, ja realistisempana ajatuksena taas pitämään palvelun puhtaampana hakkeroinneista yms.

Uskon että näin EI käy, mutta jos Infinity Wards antaisi uuden pelin mukana vaikka 3kk tota Elite-aikaa, niin olisi ihan kiva! Jos kerran itse pelistä maksaa 50-70€, niin eikö se olisi vähintä, että antaisivat edes vähän sitä aikaa!

Totta kai he tekevät niin, että antavat mukana huimat 48 tuntia Elite-aikaa + pelin kansiin semmonen tarra jossa lukee ''PLAY 48H OF CALL OF DUTY LIKE YOU NEVER PLAYED BEFORE!

Kaiken kukkuraksi sitä tarraa ei saa koskaan irti siitä kannesta... =)

Hikke12: Uskot, ettei mitä käy?

Peliä voi pelata netissä myös ilman tuota premium-palvelua...

Oma oletus on se, että Bobbyn perkule pyrkii katsomaan, että kuinka moni maksaa sitten oikeasti tästä(kin). Voidaanko seuraavaan peliin lyödä sitten se todellinen kk-maksu?

Siis, jos maksullinen lisäsisältö kiinnostaa -> kk-maksu
Jos ei kiinnosta - kuten toivon -> Voidaan raha$tus-yritystä perustella pelkänä kokeena.

Sehän Bobbyä pelottaa varmasti eniten, että jos lyödään kylmiltään kk-maksu, peli ei myy yhtä hyvin kuin edellinen versio.

Pitihän tämä arvata!!!!

voi ei! taas meidät pakotetaan ostamaan call of dutyä ja ostamaan kaiken maailman palvelut vielä päälle!!! miksei ne vois antaa niitä pelejä ja palveluita ilmaseks.ihan paska peli!ostan kyllä bf3:sen!!

"Tarjolla olisi myös ilmaista sisältöä muun muassa Facebook-sovelluksen muodossa."

Opettaja, opettaja. Mitä teen jos ei kiinnosta paskan vertaa minkään feispuukin roskasovellukset?

Ihan itkettää, kuinka helvetin ahneiksi kaikki tämmöset muuttuvat, ei ne pari miljardia enää riitä...

Vieläkään en ymmärrä, että miksi ihmeessä tämä ärsyttää kaikkia??? Tämähän on ihan simppeli juttu; jos ei kiinnosta--älä osta, jos on rahaa ja kiinnostaa--osta.

Mitään ette ole menettämässä edellisiin codeihin verrattuna.

Edit. Hieman enemmän tästä asiasta nyt lukeneena, niin totean, että ehkä sittenkin saattaa joitakin nykyisiä ominaisuuksia menettääkin...

Kuulostaa vähän siltä, että ilman pakettia tulee pelattavaksi pari hassua kenttää ja loput on kk-maksun takana. Vaikka se ei rahasta ole kiinni, niin periaatteesta kylläkin. Jää tämä peli nyt kuitenkin ostamatta.

Tähänkö tämä nyt on lopulta menossa, että ostetaan kuoret ja sisältö erikseen? Jotenkin meni moninpeli into Codeihin MW2:n kohdalla, tämänkin voisi ostaa sitten joskus halvalla pelkästään yksinpelin takia.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi