Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Lehti: Legendaarinen Turrican tekee paluuta

Saksalainen Retro Gamer -lehti on paljastanut uusimmassa numerossaan mielenkiintoisia uutisia 90-luvulta tutun toimintarymistelyn ystäville. Aviisi nimittäin kertoo alkuperäistä Turrican-peliä koskevassa artikkelissaan, että pelisarja olisi tekemässä paluun Turrican Rebirth -nimisen tuotoksen voimin.

Retro Gamerin tietojen mukaan tuleva 2D-toimintanimike olisi vasta hyvin alkutekijöissään, sillä pelinkehityksen on määrä alkaa vasta tämän vuoden aikana. Näin ollen tiedonjyväsiä ole vielä kovinkaan monta jaettavaksi, mutta artikkeli mainitsee silti aikeet päästää pelaajat muokkaamaan tuotoksessa käytettäviä aseita sekä jakamaan omatekoisia kenttiä verkkoon.

Turrican-lisenssin omistajat ovat tekstin mukaan olleet yhteydessä Black Forest Games -studioon, jonka käsialaa on muun muassa vielä konsolijulkaisuaan odottava Giana Sisters: Twisted Dreams.

Lehden tiedoille ei ole vielä minkäänlaista virallista vahvistusta, eikä mahdollisista julkaisualustoistakaan ole mainittu halaistua sanaa.

Ensimmäinen Turrican-räiskintä ilmestyi aikanaan Commodero 64:llä, minkä lisäksi hopeahaarniskaan on pukeuduttu myös NES- ja Super Nintendo -konsoleilla. Jos tuotoksiin haluaa tehdä tuttavuutta, on muutama sarjan nimeä kantava peli mahdollista ladata esimerkiksi Wiin Virtual Consolesta.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi