Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Kehuja keränneen Life is Strangen jatko-osa on ilmestynyt Kickstarter-joukkorahoitussivustolle. Kyseessä ei ole kuitenkaan virallinen vahvistus kakkosseikkailulle, vaan kampanjan johdossa on yksi varsin innostunut fani.

Scott Ashby koettaa kerätä 20,000 dollaria pelin jatko-osaa varten. Hän ei kuitenkaan aio koodata seikkailua tällä rahalla itse, vaan hän on kaavaillut varoille ja pelinkehitykselle kaksi eri vaihtoehtoa.

Vaihtoehto yksi on kärrätä kerätyt varat pelin kehittäneelle Dontnod-studiolle, jotta he voivat työstää tarinalle jatkoa. Toinen mahdollisuus olisi ostaa pelisarjan oikeudet kokoon kerätyllä dollarimäärällä ja rekrytoida toinen kehittäjä työstämään seikkailua.

"Tällä hetkellä Dontnodilla ei ole suunnitelmia jatko-osan varalle, vaan het työstävät täysin erilaista (vampyyrityylistä) peliä" Ashby kertoo perusteluiksi kampanjalleen. "Studiolta on kerrottu julkisesti, että jos he tekisivät toisen tämäntyylisen pelin, he valitsisivat täysin erilaiset hahmot ja puitteet. Teoria on, että Maxin ja Chloen tarinaa ei pysty enää jatkamaan." hän kirjoittaa toiveenaan jatkaa tuttujen hahmojen tarinaa.

Ashby maalailee Kickstarter-sivustolla jatko-osaan aiempaa enemmän sivuhahmoja sekä musikaalista minipeliä. Lisätietoja Kickstarterista voi lukea sen sivustolta. Itse pelistä voi haastella KonsoliFINin keskustelualueella.

Kirjaudu kommentoidaksesi