Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Switch myy Yhdysvalloissa nopeammin kuin mikään muu kotikonsoli koskaan, mikäli Nintendon itsensä jakamia lukuja on uskominen.

Yhdysvaltoihin on rahdattu tähän mennessä kunnioitettavat 4,8 miljoonaa Switch-konsolia sitten laitteen maaliskuisen julkaisuajankohdan. Kymmenen kuukauden luvut ylittävät Nintendon mukaan kaikkien muiden kotikonsoleiden myynnit koskaan. Edellinen ennätys kuului samaisen Nintendon valmistamalle Wii-masiinalle. Maailmanlaajuisesti Switchin myynnit huitelevat jo 10 miljoonan paremmalla puolella.

Nintendon riemuksi myös Switchin pelipuoli kelpaa kuluttajille mainiosti. Reilusti yli puolet laitteen omistajista on ehtinyt haalia itselleen joko pimeää lokakuuta piristäneen Super Mario Odysseyn, kehuja keränneen The Legend of Zelda: Breath of the Wildin – tai parhaassa tapauksessa molemmat. Jopa alkujaan Wii U:lle julkaistu Mario Kart 8 Deluxe on kelvannut 50 prosentille Switchin omistajista.

Switchin menestys on tuonut laitteelle reilusti tukea 3rd party -kehittäjiltä. Japanilaisjätin kelkkaan ovat loikanneet jo ainakin Electronic Arts, Activision, Capcom, SEGA, Take 2 sekä Bethesda.

Kirjaudu kommentoidaksesi