Maksullista lisäsisältöä Nintendon konsoleille

Nintendon toimitusjohtaja Satoru Iwata on kertonut sijoittajille pidetyssä tilaisuudessa, että yhtiön 3DS-käsikonsolille sekä tulevalle Wii U -kotikonsolille on luvassa maksullista lisäsisältöä.

DLC:n, eli ladattavan lisäsisällön, järjestelmää kehitetään parhaillaan kahdelle Nintendon konsolille. 3DS-käsikonsolille suunniteltu latausjärjestelmä annetaan pelinkehittäjien ulottuville jo ennen tämän vuoden loppua. Iwatan puheiden perusteella pelijätti ei välttämättä itse käytä systeemiä, vaikka kiinnostusta maksullisen sisällön julkaisuun onkin. Hänen mukaansa ladattavan sisällön myyminen nostaisi lyhyen aikavälin tuottoja, mutta ei se mahdollistaisi pitkän aikavälin suhteita asiakkaisiin.

Samassa tilaisuudessa pelijätin pomo kertoo haluavansa yhtiön eShop-verkkokaupan, johon pääsee tällä hetkellä käsiksi 3DS-käsikonsoleilla, suosion kasvavan seuraavan kolmen vuoden aikana huomattavasti.

Kosketusnäytöllä varustettu Wii U -konsoli saapuu myyntiin ensi vuonna. Kolmiulotteista kuvaa ilman erillisiä laseja näyttävä 3DS-käsikonsoli taas on jo myynnissä, ja sen hinta kokee alentuu huomattavasti elokuun paikkeilla. Hinnanalennuksesta voi lukea tarkemmin aiemmasta uutisesta.

Galleria: 

Kommentit

Ja miten tämä eroaa Wiin tämänhetkisestä DLC:stä?

Hmm... uusia maksullisia ratoja Mario Karttiin tai MK7: än uusia auton osia tms. :P

Luulisi tuon olevan pitkälti vain 3rd partya varten luotu "uudistus". Perinteisesti Nintendo on tehnyt pelinsä valmiiksi ja vasta sitten laittanut ne markkinoille. Nintendo kun ei joudu mitään rojalteja maksamaan itselleen omien pelien julkaisemisesta, niin DLC:tä ei ole pakollista tehdä pelkästään pakollisten kulujen täyttämiseksi. Lisäksi ainakaan Suomessa ei Nintendon omien pelien hinnat ole laskeneet about koskaan, joten Nintendon oma osuus pelin myynihinnasta lienee ihan hyvä pitkän aikaa julkaisusta eteenpäin. Muille firmoille DLC on tapa kattaa pelin kustannuksia kaikkien hintojen paitsi pelin hinnan noustua, mikä on tietysti pelaajalle DLC:n laadusta riippuen hyvä asia.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi