Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Mario ja Sonic matkaavat talviolympialaisiin

Vuoden 2014 Sochin talviolympialaiset ovat vielä lähes vuoden päässä, mutta vanhat vihamiehet Mario ja Sonic ovat jo valmiina hyppäämään suksille. Juuri päättyneessä Nintendo Direct -presentaatiossa itse toimitusjohtaja Satoru Iwata valotti tulevan Mario and Sonic at the Sochi 2014 Olympic Games -pelin ominaisuuksia.

Lajeista mukaan on saatu vanhojen tuttujen lisäksi muun muassa 2014 olympialaisissa debytoiva lumilautailun slopestyle. Ripaus fantasiaa olympialaisiin tuodaan ”Dream Eventsien” muodossa. Kyseessä on mielikuvitukseen pohjaavia vinksahtaneita versioita tutuista lajeista. Mukana on myös kisoja, joissa esimerkiksi sukset voivat vaihtua lennosta lumilautaan tai kelkkaan. Olympialaisiin on saapunut koheltamaan Marion ja Sonicin lisäksi iso nippu muita tuttuja hahmoja Tailsista ja Eggmanista aina Warioon ja Waluigiin.

Mario and Sonic at the Sochi 2014 Olympic Games pyrkii hyödyntämään monipuolisesti myös Wii U:n GamePadin ominaisuuksia. Esimerkiksi curlingissa suuntimaa voi ennakoida gamepadin avulla.

Satoru Iwata paljasti myös jo aiemmin huhutun Sonic: The Lost Worldin olevan totta. Pelistä ei paljastettu sen enempää, mutta kyseessä lienee täysiverinen uusi Sonic-seikkailu. Lost World -niminen kenttä on tuttu ainakin Sonic Adventure -pelistä.

Mario and Sonic at the Sochi 2014 Olympic Games sekä Sonic: The Lost World julkaistaan eksklusiivisesti ainoastaan Wii U:lle ja 3DS:lle. Julkaisupäiviä kumpaisellekaan ei kerrottu, mutta lisää tietoa saataneen kesäkuisten E3-messujen yhteydessä.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi