Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Marvel's Avengers julkaistaan nykylaitteiden ohella PlayStation 5:lle sekä Xbox Series X:lle.

Mikäli jo muutamaan otteeseen viivästyneen Marvel's Avengersin ostaa syyskuun julkaisun aikoihin joko PS4:lle tai Xbox Onelle, voi pelin lunastaa uudelle konsoligeneraatiolle ilman erillistä maksua. Tämän lisäksi kaikki eteneminen ja tallennukset ovat nätisti käytettävissä myös uusilla laitteilla, jotta sankarisavottaa ei tarvitse aloittaa missään vaiheessa alusta.

Uuden sukupolven versioiden lupaillaan luonnollisesti hyödyntävän loppuvuodesta ilmestyvien konsoleiden tehoja esimerkiksi resoluution ja graafisten yksityiskohtien suhteen. PlayStation Blog -sivustolta voi lueskella lisää yksityiskohtia PS5:n mahdollistamista ominaisuuksista, kun taas uutisen lopun galleriasta voi tiirailla uudenkarheita kuvakaappauksia aiheen tiimoilta.

Alustojen välisen ristiinpelaamisenkin sisältävä Marvel's Avengers julkaistaan syyskuun 4. päivä PC:lle, Stadialle, PlayStation 4:lle sekä Xbox Onelle. Uuden sukupolven masiinat saavat pelin heti laitteiden julkaisun yhteydessä.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi