Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Pelikonkari Keiji Inafunen ReCore ei ehdi kauppoihin vielä ensi kevääksi. Samalla pelin vahvistettiin kuitenkin rantautuvan myös PC:lle.

Viime E3-messuilla vahvistetun pelin oli alkujaan tarkoitus ilmestyä yksinoikeudella Xbox Onelle vuoden 2016 keväällä. Xbox Onen ja Windows 10:n tulevaa pelitarjontaa esittelevän listan myötä Microsoft on kuitenkin päättänyt siirtää pelin julkaisua. Päätöksen voidaan arvella johtuvan sekä julkaisijan että kehittäjän toiveesta saada peli samanaikaisesti molemmille alustoille. Tarkkaa julkaisupäivää pelille ei olla toistaiseksi annettu, mutta sen tiedetään yhä ilmestyvän vielä alkaneen vuoden aikana.

ReCore on Inafunen sekä entisten Metroid Prime -tekijöiden perustaman Armature Studion uusin projekti, joka punoo yhteen sekä mystistä lopunaikojen tunnelmaa että robotin ja ihmisen välistä ystävyyttä. Pelistä julkistetun E3-trailerin voi katsastaa oheiselta videolta.

 

Kirjaudu kommentoidaksesi