Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Michael Myers tekee paluun Halloween Killsissä

Halloween Kills -elokuvan kiusoittelu kertoo Michael Myersin olevan täällä taas.

John Carpenterin alkuperäistä ohjausta vuodelta 1978 ovat seuranneet monet jatko-osat, uusinnat ja vaihtoehtoiset aikajanat. Vuoden 2018 Halloween -elokuva oli jatkoa samaiselle saagalle ja Halloween Kills on sen jatko-osa. Kyseessä on trilogia, jonka viimeinen tuleva osa on nimeltään Halloween Ends. Myers ei siis palanutkaan poroksi ainakaan vielä, vaikka Laurie tyttärineen ja tyttärentyttärineen näin luuli.

Ohjaaja David Gordon Green on käsikirjoittanut Halloween Killsin yhdessä Danny McBriden ja Scott Teemsin kanssa. Tuotanto on lykkääntynyt muutamaan otteeseen koronapandemian vuoksi, joten elokuva saapuu teattereihin vasta ensi vuoden lopulla.

Halloween Kills saa ensi-iltansa 15. lokakuuta 2021.

Kirjaudu kommentoidaksesi