Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Mighty No.9 -traileri esittelee moninpelimahdollisuuksia

Keiji Inafunen yhteisörahoitteiselta pohjalta ponnistava Mighty No. 9 on saanut tuoreen trailerin, jossa valotetaan erityisesti moninpelipuolta. Yhteistyöhaasteiden lisäksi paljastetaan muun muassa vauhdikas Race Battle -moodi. Myös soolopelaajille lupaillaan ylimääräistä kivaa esimerkiksi Boss Rush -muodossa. Mega-Manin henkisenä perillisenä pidetty Mighty No.9 on kärsinyt useista viivästyksistä, mutta tällä tietoa peli saadaan Euroopassa kauppoihin 12. helmikuuta. Ensimmäinen julkisesti pelattava demo nähtäneen tulevan viikonlopun PlayStation Experience -messuilla.

Ensi kevään julkaisualustoina toimivat miltei kaikki mahdolliset nykylaitteet, sillä tuore supersankari saapuu PlayStation 4:lle, Xbox Onelle, Wii U:lle PC:lle, 3DS:lle, PS Vitalle sekä väistyvän sukupolven PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle. 

 

 

 

Kirjaudu kommentoidaksesi