Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Miyamoto: Zeldasta entistä Wiimäisempi

Japanilaisen Nintendo Dream -lehden haastatteleman Shigeru Miyamoton mukaan Wiin The Legend of Zelda: Twilight Princessin ohjausmekaniikkaan on tehty rutkasti muutoksia sitten E3-messuilla nähdyn version.

Pelin nykyisessä muodossa ohjainta heilutetaan miekkana, kun vielä toukokuussa miekkailussa turvauduttiin perinteisempään B-näppäimeen. Tuolloin ratkaisua perusteltiin jatkuvaan heilutteluun väsymisellä, mutta testattuaan jälkeenpäin ideaa Miyamoto on muuttanut mielipidettään. "Pelaaminen on tällä tavalla mielenkiintoisempaa", hän toteaa.

Muutoksen myötä jousiammunta on nyt siirtynyt miekkailusta vapautuneelle B-näppäimelle, joka on Miyamotosta nopeampi ja helpompi ratkaisu kuin E3-versiossa nähty ristiohjaintyyli. Vielä on kuitenkin epäselvää, onko pelissä valittavana useampia näppäinasetuksia.

Miyamoton mukaan Twilight Princessin siirto GameCubelta Wiille on mielenkiintoinen kokeilu, jonka innoittamana Nintendon väki olisi kiinnostunut kääntämään muitakin pelejä uutuuskonsolille - uuden ohjaustyylin kera tietenkin. Wiin tekniikka pohjautuu GameCubeen, mikä Miyamoton mukaan mahdollistaa Cube-pelikoodin käyttämisen lähes sellaisenaan.

Mies uskookin useimpien klassikoiden toimivan uudella ohjaustyylillä jopa alkuperäisversioita paremmin, ja näille uusintaversioille ei tietenkään lätkäistäisi täyttä hintaa alhaisten kehityskustannusten takia.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi