Monster Hunter -peleihin perustuvan elokuvan julkaisua lykätään koronaviruksen takia.

Tälle syksylle kaavailtu julkaisuajankohta vaihtuu ensi vuoden alkupuoliskoon. Yhdysvalloissa raina saadaan teattereihin päivämäärällä 23.4.2021, eikä julkaisua parane odottaa vanhalla mantereellakaan sen aikaisemmin.

Elokuvan ohjaajana toimiva Paul W.S. Anderson lupailee äskettäisessä Empire-lehden haastattelussa filmin monsterien olevan kunnioitettavan näköisiä – ja vähintään 15 metrin korkuisia. ”Kaikki hirviömme ovat 50-60 jalan korkuisia. Ne ovat todella mahtavia. Rakennamme ne vielä yksityiskohtaisemmin kuin Jurassic Worldin dinosaurukset” Anderson kertoo viitaten vuoden 2015 elokuvaan.

Ohjaajamiehen mukaan hirmut näyttävät jopa paremmalta, sillä elokuvaa on kuvattu aidoissa ympäristöissä Etelä-Afrikassa ja Namibiassa oikean tuulen, pölyn ja auringon kera. ”Hirviöt ovat ainoa tietokoneella luotu asia.”

Monster Hunter -elokuvaa tähdittävät Milla Jovovich, Tony Jaa, räppärinä uransa aloittanut T.I., Ron Perlman sekä Meagan Good.

Kirjaudu kommentoidaksesi