Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Mutanttininjakilpikonnat tekevät paluun

Xbox 360:n kesäkampanjan päättymisen kunniaksi estradin valtaavat pitkästä aikaa vanhat kunnon teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat nimihirviössään Teenage Mutant Ninja Turtles: Out of the Shadows. Cowabunga!

Turtlesin edellisestä esiintymisestä pelirintamalla on ehtinyt vierähtää jo jonkun aikaa, mutta nyt suhteellisen tuntematon Red Fly Studios herättelee kilpikonnia uudelleen henkiin. TMNT: Out of the Shadows seurailee Nickelodeon-kanavalla pyörivän animaatiosarjan tapahtumia, mutta vaikutteita ja hahmoja on napattu myös alkuperäisistä sarjakuvista ja elokuvista.

Out of Shadowsissa tuttu keltapukuinen reportteri April O'Neil on kidnapattu ja sankarimme Rafaellon, Donatellon, Michaelangelon ja Leonardon ei auta kuin nousta viemäreistä ja rynnistää apuun. Jalkaklaania voi pistää poikki, halki ja pinoon yhteensä neljän pelaajan voimin.

Kilpikonnat tekevät paluuta parrasvaloihin myös muissa medioissa, sillä itse Michael Bay työstää paraikaa aiheeseen liittyvää elokuvaa, jonka on tarkoitus saapua teattereihin ensi vuoden aikana. Elokuvassa April O' Neillin keltaiset haalarit pukee ylleen Megan Fox.

Julkaisun kunniaksi Activision on kyhännyt pelistä trailerin.

Teenage Mutant Ninja Turtles: Out of the Shadows julkaistiin elokuun 28. päivä Xbox Liven kauppapaikalla sekä Steamissa. PlayStation 3 saa oman versionsa syyskuun 25. päivä.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi