Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Bioware on julkaissut varsin näyttävän ja suuren tieteisseikkailun henkeä huokuvan Mass Effect Andromeda -videomaistiaisen.

Perinteisen N7-päivän kunniaksi julkaistu traileri keskittyy aiempaa yksityiskohtaisemmin Mass Effect Andromedan tarinapuoleen. Eeppiseksi kasvavan juonikuvion keskiössä puuhastelevat sisaruspari Sarah ja Scott Ryder, onpa mukaan saatu myös kaksikon isäpappa Alec. Kolmikon ääninäyttelijöinä kuullaan Fryda Wolffia, Tom Taylorsonia sekä Clancy Brownia.

Mass Effect Andromeda tuo takaisin sarjan toisesta osasta tutut lojaaliustehtävät, joskin tällä kertaa moisten suorittaminen ei ole loppupeleissä lainkaan pakollista. Käymättömiä korpimaita päästään samoilemaan myös ensimmäisessä Mass Effectissä nähdyn Mako-maasturin ohjaimissa.

Mass Effect Andromeda julkaistaan PC:lle, Xbox Onelle sekä PlayStation 4:lle ensi kevään aikana. Odotettu seikkailu saapuu pelaajien ulottuville perusversion lisäksi Deluxe- sekä Super Deluxe -painoksina. Uutta pelikuvaa on luvassa joulukuun 1. päivä The Game Awards -tapahtuman yhteydessä.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi